Uutiset / 26.11.2019

JSN:n uudet jäsenet valittu

Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistys valitsi syyskokouksessaan 26.11.2019 Julkisen sanan neuvoston uusiksi jäseniksi Kalevan vastaavan päätoimittajan Kyösti Karvosen, Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukin ja Hämeen Sanomien toimitussihteeri Riikka Mäntynevan. Kokouksessa valittiin Karvosen varajäseneksi Keskipohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas, Ruukin varajäseneksi Apu- ja Mondo-lehtien päätoimittaja Marja Aarnipuro ja Mäntynevan varajäseneksi dokumentintekijä, freelancer Niko Nurminen. Julkisen sanan neuvoston jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi. Uudet jäsenet aloittavat kautensa vuoden 2020 alussa. Neuvostossa on puheenjohtajan lisäksi kahdeksan median edustajaa ja viisi yleisön edustajaa. Median edustajat valitaan JSN:n kannatusyhdistyksen syyskokouksessa tehtyjen esitysten pohjalta ja yleisön edustajat valitsee neuvosto avoimen haun perusteella. Kannatusyhdistyksen hallitus jatkaa JSN:n kannatusyhdistys valitsi hallituksensa jatkamaan samassa kokoonpanossa vuoden 2020. Hallituksen puheenjohtajana on toiminut vuoden 2019 alusta lähtien Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg, varapuheenjohtajana Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho ja hallituksen jäsenenä Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikkö Timo Huovinen. Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Sen päätökset perustuvat Journalistin ohjeiden tulkintaan.  

Katso myös

Kaikki uutiset

Maksatko jäsenmaksusi itse? Lasku tulossa!

Tammikuun e-lasku tulee helmikuun alussa. Seuraa sähköpostiasi, ja tarvittaessa tarkista roskapostilaatikko.

Nyt on jäsenen paikka vaikuttaa: Liitolle valitaan tänä vuonna valtuusto, hallitus ja puheenjohtaja

Liiton jäsenet päättävät liiton taloudesta ja toiminnasta. Voit hakea itse luottamustehtäviin ja olla mukana päättämässä, keitä niihin valitaan.

Liiton ja mediatalojen sopima kesätyönhaku alkaa

Rekrytointi on hyvä järjestää, kun sekä työnantaja että työntekijä ovat perillä tulevan kesän työtarpeestaan ja aikataulustaan. Journalistiliitto on neuvotellut yhteisestä rekrytoinnin aloitusajankohdasta mediatalojen kanssa vuodesta 2019 alkaen.