Uutiset / 08.04.2021

Journalistiliittolaisten työttömyyskassa Finkan sulautuminen suurkassaan etenee

Journalistiliiton jäsenet vakuuttavan työttömyyskassa Finkan, Teollisuuden työttömyyskassan sekä Rakennusalan työttömyyskassan sulautuminen etenee. Kassojen hallitukset ovat hyväksyneet sulautumissopimuksen. Uusi työttömyyskassa aloittaa suunnitelman mukaan toimintansa 1.1.2022. Uuden kassan nimiehdotus on Avoin työttömyyskassa, lyhennettynä A-kassa. Työttömyyskassa on nimensä mukaisesti avoin kaikkien toimialojen palkansaajille. Uuden työttömyyskassan perustaminen varmistuu lopullisesti kesäkuussa, jolloin perustajakassojen hallintojen on määrä tehdä ja vahvistaa sulautumisessa tarvittavat päätökset. Uuden A-kassan syntyminen ei edellytä toimenpiteitä perustajakassojen nykyisiltä jäseniltä, sillä jäsenyys siirtyy automaattisesti. Sulautumisen lähtökohtana on entistäkin asiantuntevampi ja asiakaslähtöisempi työttömyyskassa palkansaajille. Uudessa suurkassassa on jäseniä noin 190 000. Teollisuuden työttömyyskassaan kuului viime vuonna noin 135 000, Rakennusalan työttömyyskassaan reilut 45 000 ja Finkaan reilut 18 000 jäsentä. Uusi kassa perii perustamissuunnitelmansa mukaisesti jäseniltä kiinteän euromääräisen kuukausimaksun, joka määritetään myöhemmin.   Lisätietoja kassojen 8.4.2021 julkaistussa tiedotteessa. Journalistiliiton aiempi 12.2.2021 julkaistu tiedote asiasta.  

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistinaisen palkkapäivä on 13.12. – tasa-arvoon kaksi viikkoa

Naisten palkkapäivä on laskennallinen päivä, jonka jälkeen naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta, kun miehillä palkka juoksee vuoden loppuun asti. Palkkapäivällä havainnollistetaan työsuhteisten naisten ja miesten välistä palkkaeroa.

67 kuollutta, 135 kadonnutta – journalistien ja mediatyöntekijöiden karmea vuosi 2025  

Suurimmat lehdistönvapauden viholliset ovat Venäjän presidentti Vladimir Putin, Taliban-johtaja Haibatullah Akhundzada Afganistanissa, Israelin armeija, Myanmarin de facto sotilashallinto sekä Jalisco New Generation -huumekartelli Meksikossa.  

Journalistiliitto kannattaa yrittäjien eläkeuudistuksen päälinjaa – vaatii hienosäätöä

Freelancer-jäsenten näkökulmasta se, että Yel-maksu jatkossa määräytyisi verotettavan ansiotulon kautta alan työsuhteisen työntekijän kuukausittaisen mediaaniansion sijaan, olisi haluttu muutos parempaan suuntaan.