Uutiset / 06.05.2019

Journalistiliitto ja Teme valittivat yleissitovuuspäätöksestä

Journalistiliitto sekä Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ry ovat jättäneet työtuomioistuimelle valituksen koskien elokuva-ja tv-tuotantojen työehtosopimuksen yleissitovuutta. Työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta torppasi ajatuksen tessin yleissitovuudesta maaliskuun lopussa. Se ei ottanut sopimuksen yleissitovuutta uudelleenkäsittelyynsä. Lautakunnan mukaan työehtosopimus ei ole yleissitova, koska sen edustavuus alan työvoimasta on ainoastaan 12 prosenttia. Journalistiliiton ja Temen mukaan työehtosopimus kuitenkin on todettava yleissitovaksi. Liittojen lautakunnalle antaman selvityksen mukaan alan kokonaistyöntekijämäärä voisi olla 900-1200. Temen ja Journalistiliiton jäseniä työskentelee elokuva- ja tv-tuotannoissa noin 800. Yleissitovuuden vahvistamislautakunta oli omassa päätöksessään virheellisesti laskenut alan työvoimaan mukaan sekä Yleisradion ja Mediahubin työntekijät että runsaasti henkilöitä, joiden työtehtävät eivät ole elokuva- ja tv-tuotannoissa, esimerkiksi tuotantoyhtiöiden johtoa. Yle ei ole elokuva- ja tv-tuotantoyhtiö, vaan julkisen palvelun viestintäyhtiö. Mediahubin toimiala taas on huomattavasti elokuva-ja tv-tuotantoa laajempi. Jos tessistä saadaan yleissitova, siinä määritellyt vähimmäistyöehdot sitovat alan kaikkia yrityksiä – siis myös järjestäytymättömiä. Elokuva- ja tv-tuotantoja koskevaa työehtosopimusta sovelletaan esim. pitkien elokuvien, lyhytelokuvien, dokumenttielokuvien, videoelokuvien, mainosten ja mainoselokuvien sekä tv-ohjelmien tuotannossa ja lähettämisessä.

Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.