Journalistiselle medialle on luotava pysyvä, 30 miljoonan euron vuosittainen suora tuki, ja kulttuurin rahoitus on nostettava yhteen prosenttiin valtion budjetista. Tekijänoikeuslaki pitää päivittää tekoälyn aikakaudelle ja itsensätyöllistäjille taata reilut neuvottelut työnsä ehdoista. Muun muassa nämä toimet Journalistiliitto haluaa seuraavan hallituksen ohjelmaan. ”Kukaan muu ei kerro suomalaisia tarinoita tai tee uutisia juuri meille tärkeistä aiheista. Seuraavan hallituksen pitää puolustaa kansalaisten oikeutta saada monipuolista, moniarvoista ja paikkansa pitävää tietoa maailmasta”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori. Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa. Suoran mediatuen lisäksi Journalistiliitto kannattaa lehtien ja kirjojen arvonlisäveron pudottamista nollaan sekä Ylen rahoituksen vakiinnuttamista tavalla, jota EU:n mediavapaussäädös edellyttää. ”Kaikki median tukeminen ei maksa. Ala tarvitsee elinvoimansa tueksi myös sitä, että mediapolitiikkaa tehtäisiin jatkossa kestävästi ja pitkäjänteisesti”, Varmavuori sanoo. Mediaa koskevia päätöksiä tehdään 10 eri ministeriössä, eikä mikään taho arvioi päätöksiä kokonaisuutena median toimintaedellytysten näkökulmasta. Journalistiliitto haluaa myös, että hallitus panee toimeen kansainvälisten suoratoistopalveluiden maksuvelvoitteen ja vakiinnuttaa av-tuotantokannustimen. ”Suomi menettää elokuva- ja tv-tuotantoja muille maille, jotka tukevat ulkomaisia tuotantoja avokätisemmin ja ennakoitavammin”, liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen sanoo. Keskeistä on, että luovan työn tekemisen pitää olla Suomessa kannattavaa. ”Tämä vaatii korjauksia niin tekijänoikeuksia koskevaan sääntelyyn kuin esimerkiksi siihen, miten palkkatyötä ja yrittäjyyttä voi yhdistää”, Savolainen sanoo. Liitto on jo pitkään tehnyt töitä hallitusohjelmaan ehdottamiensa tavoitteiden eteen. Se on esimerkiksi pyrkinyt neuvottelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista mediayhtiöiden kanssa. ”Tässä työssä tarvitsemme kuitenkin nyt myös päättäjien apua. Kollektiivinen neuvotteluoikeus ja muut parannukset itsensätyöllistäjien asemaan kannustavat yrittämään ja vähentävät tarvetta sosiaaliturvalle”, Savolainen sanoo. Kotimainen media ja kulttuuri ovat kallisarvoinen osa henkistä ja kansallista pääomaamme. Tästä haluamme päättäjiä nyt muistuttaa”, Varmavuori toteaa. Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteiden teemat Hyvinvoiva ja moniarvoinen mediakenttä takaa toimivan demokratian Kotimaisen median toimintaedellytykset on turvattava mediatuella. Suomeen on luotava kestävä ja pitkäjänteinen mediapolitiikka. Demokratian puolustajien on voitava tehdä työtään pelkäämättä. Luovan työn tekemisen on oltava kannattavaa Tekijöiden oikeus ansaita työllään on turvattava. Tekoälyä on kehitettävä ja käytettävä tekijänoikeuksia kunnioittaen. Itsensätyöllistäjille on varmistettava reilut neuvottelut. Elävä kotimainen kulttuurikenttä tuo työtä ja verotuloja Kulttuurin rahoitusta on kasvatettava. Suomesta on tehtävä houkutteleva paikka tehdä sarjoja ja elokuvia. Globaalit palvelut on velvoitettava tekemään sisältöjä suomalaisille. Lue tarkemmin Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteista. Avainsanat: Journalistiliitto Marjaana Varmavuori Petri Savolainen