Uutiset / 12.03.2020

Journalistiliiton korona-toimenpiteet: valtuusto ja monet tapahtumat siirtyvät

Journalistiliiton hallitus on päättänyt tänään 12.3. toimista, joilla pyritään ehkäisemään koronaviruksen leviäminen liiton toiminnassa. Hallitus päätti siirtää kevätvaltuuston toukokuulta ensi syksyyn. Uusi ajankohta ilmoitetaan pikimmiten. Liiton valiokuntien osalta tullaan päättämään valiokuntakohtaisesti, pidetäänkö kokoukset aiemmin suunnitellusti vai siirretäänkö kokouksia. Vain välttämättömät valiokuntien kokoukset pidetään. Viestimme tilanteen kehittyessä myös muista mahdollisista muutoksista Journalistiliiton tapahtumiin. Yhdistykset tekevät itse päätöksen omista tilaisuuksistaan ja viestivät mahdollisista muutoksista. Jäsenistön on hyvä seurata kulloisenkin tapahtumajärjestäjän viestintää. Seuraamme viranomaisten ja työmarkkinajärjestöjen ohjeita. Viestimme tarvittaessa journalistiliitto.fi -sivustolla, jäsenkirjeessä sekä sosiaalisen median kanavissamme. Pyrimme ilmoittamaan liiton kokousten uudet päivämäärät mahdollisimman pian, jotta esimerkiksi matkalippujen siirtäminen onnistuisi. Pahoittelemme siirroista jäsenillemme aiheutuvaa vaivaa.

Katso myös

Kaikki uutiset

Liiton neuvottelemat sopimukset nostivat palkkoja – keskiansio on kaikilla sopimusaloilla nyt yli 4000 euroa

Viime keväänä tehdyn tutkimuksen mukaan liiton jäsenistön keskimääräinen kokonaisansio on noussut edellisestä, kahden vuoden takaisesta tutkimuksesta 3,8 prosenttia. Koko alan kokonaisansion keskiarvo on noussut 165 euroa. Ansiotaso on kasvanut tasaisesti vuosien aikana.

Uudet palkkiosuositukset on julkaistu

Suositushinta päivän työstä lehdistön toimittajalle on 600 euroa, valo- ja videokuvaajalle 930 euroa ja graafiselle suunnittelijalle 953 euroa. Hinnat kattavat kertajulkaisuoikeuden lehdessä ja lehden verkkosivuilla. Kustannustoimittajan päivän työstä suositushinta on 570 euroa. Hintoihin lisätään tarvittaessa arvonlisävero.

Liitto ja mediatalot sopivat jälleen kesätyöhaun ajankohdasta 

Journalistiliitto suosittaa, että mediatalot ja toimitukset aloittavat kesätyöhaun ensi kesälle loppiaisen jälkeen. Ensimmäinen päivä, jolloin hakijat voivat jättää hakemuksensa on suosituksen mukaan 7.1.2027. Suositus koskee julkista ja avointa kesätyöntekijähakua, ei siis esimerkiksi ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista.