Uutiset / 22.03.2021

Journalistiliiton 100 vuotta näkyy ja kuuluu tällä viikolla: historiaa, elokuvaa ja kultaa

Puheenjohtaja 1935-46 Onni Koskikallio, kuva Museovirasto. Liittovaltuusto 1980, kuva SJL. Liittohallitus 1992, kuva Kalevi Keski-Korhonen. Timo Vuortama päätteen ääressä, kuva SJL. Kuva:
Journalistiliiton perustamisesta tulee kuluneeksi tasan sata vuotta ensi sunnuntaina, 28.3. Vuonna 1921, toisena pääsiäispäivänä, 77 toimittajaa kokoontui Helsingin Oopperakellariin yläsaliin päättämään ammattiliiton perustamisesta. Suomen Sanomalehtimiesten Liiton tehtäviksi tulivat toimittajien taloudellisten etujen turvaaminen, toimittajan ammatin arvostuksen kohottaminen sekä ammattitaidon parantaminen. Nyt alkavalla viikolla liiton ja media-alan historia, nykyisyys ja tulevaisuus ovat esillä monin tavoin. Liiton juhladokumentti saa ensi-iltansa tiistaina 23.3. Kello 17 alkavan tapahtuman avaa Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, minkä jälkeen nähdään viisitoistaminuuttinen dokumentti. Elokuvan jälkeen käydään kaksi ajankohtaista keskustelua. Lue lisää tapahtuman sisällöstä. Ensi-iltatapahtuma tallennetaan, joten sen voi katsoa oman aikataulunsa mukaan tapahtuman jälkeen. Myös juhladokumentti tulee kaikkien katsottavaksi liiton eri kanaviin. Linkit ensi-iltatapahtuman tallenteeseen ja dokumenttiin julkaistaan keskiviikkona 24.3. liiton nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa sekä seuraaviin jäsenkirjeisiin. Lyhyen trailerin elokuvasta näkee täällä. Somessa historiaa, sunnuntaina kultaraha Tällä viikolla liiton somekanavissa nostetaan poimintoja Journalistiliiton historiasta. Seuraamalla somea selviää esimerkiksi se, miten naisten osuus jäsenistöstä on kehittynyt, mikä oli pressikortin alkuperäinen nimi ja kurkistetaan perustamiskokoukseen. Viikon loppupuolella julkaistaan virallinen kultainen juhlaraha liiton juhlavuoden kunniaksi. Valtiovarainministeriön lyöttämä ”Journalismi ja avoin tiedonvälitys suomalaisen kansanvallan tukena” -kultaraha tulee myyntiin sunnuntaista 28.3. alkaen. Sitä myyvät keräilyalan liikkeet. Kultarahasta voit lukea lisää täällä. Olemme koonneet juhlavuoden tapahtumia ja asioita tänne. Liiton lisäksi moni yhdistys viettää tänä vuonna satavuotisjuhliaan.

Katso myös

Kaikki uutiset

Maksatko jäsenmaksusi itse? Lasku tulossa!

Tammikuun e-lasku tulee helmikuun alussa. Seuraa sähköpostiasi, ja tarvittaessa tarkista roskapostilaatikko.

Nyt on jäsenen paikka vaikuttaa: Liitolle valitaan tänä vuonna valtuusto, hallitus ja puheenjohtaja

Liiton jäsenet päättävät liiton taloudesta ja toiminnasta. Voit hakea itse luottamustehtäviin ja olla mukana päättämässä, keitä niihin valitaan.

Liiton ja mediatalojen sopima kesätyönhaku alkaa

Rekrytointi on hyvä järjestää, kun sekä työnantaja että työntekijä ovat perillä tulevan kesän työtarpeestaan ja aikataulustaan. Journalistiliitto on neuvotellut yhteisestä rekrytoinnin aloitusajankohdasta mediatalojen kanssa vuodesta 2019 alkaen.