Uutiset / 23.05.2019

Hanne Aho toiveikkaana hallitusneuvotteluista

Suomen Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Kuva:
"Vaikuttaa siltä että tuleva hallitus tulee olemaan sekä media-alan että ammattiyhdistysliikkeen kannalta hyvä", toteaa Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. Journalistiliiton valtuustossa puhunut Aho on toiveikas, että tulevalla hallituskaudella tullaan tekemään lainsäädäntömuutoksia esimerkiksi journalistien vainoamiseen puuttumiseksi. "Olemme puhuneet journalistien vainosta nimenomaan sananvapauden kannalta. Uhattu journalisti ei välttämättä uskalla julkaista tai saattaa ainakin vältellä näiden aiheiden käsittelyä joista uhkauksia on tullut. Myös inhimillinen puoli on toki ollut keskusteluissa mukana. On täysin kohtuutonta että ihminen tulee työnsä takia uhatuksi. Näin ei vain voi olla", Aho toteaa. "Erityisen kohtuutonta se on silloin, kun työ on yhteiskunnan hyväksi tehtävää, kuten poliiseilla, tuomareilla, lääkäreillä tai journalisteilla." Liiton toinen viesti hallitusneuvottelijoille on ollut, että median toimintaedellytykset ovat Suomessa selkeästi heikommat kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa kaupallisella medialla on sekä korkea verotus että olemattomat mediatuet. Käytännössä tämä on tarkoittanut jatkuvasti kasvavia vaatimuksia ja kiirettä työpaikoilla. "Journalistien määrä kaupallisessa mediassa on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana yli neljänneksellä. Se on tarkoittanut myös pienentyviä palkkioita, harventuvia työtilaisuuksia ja väistämättä lopulta osin myös laskevaa laatua." "Viesti hallitusneuvottelijoilta on ollut: olemme ymmärtäneet ja asia on tärkeä. Myös Ylen asema tuntuu olevan turvattu", Aho toteaa. Aho muistuttaa, että tulevalla hallituskaudella tullaan uudistamaan myös sosiaaliturvaa. "En yllättyisi, jos itsensätyöllistäjien aseman parantaminen olisi uudistuksissa huomioitu." Journalistiliitto on puhunut kollektiivisen neuvotteluoikeuden puolesta: Palkansaajan kaltaisessa asemassa olevat on  tulkittava työsuhteisiksi. Sosiaaliturvan on oltava kaikille yhtenäinen, Aho painottaa "Itsensätyöllistäjien heikko asema ei johdu siitä, että puolueet, yritykset, Elinkeinoelämän keskusliitto tai kuka tahansa ei tietäisi tilanteesta", Aho huomautti. "Se johtuu siitä, että siihen ei haluta puuttua. Yli 50 prosenttia kansanedustajista ei ole halunnut puuttua tilanteeseen. Lakeja ei ole haluttu muuttaa. Nyt me toivomme, että tilanteen on mahdollista muuttua. Hallitusneuvottelijat ovat pohtineet muun muassa alipalkkauksen kriminalisointia ja itsensätyöllistäjien problematiikasta on käyty keskusteluja."  

Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.