Uutiset / 18.10.2018

Hanne Aho: Oikeus toteutui Janitskin-tuomiossa

Bäckmanin osalta tuomio oli vuosi ehdollista vankeutta. Lisäksi kolmas syytetty sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion, Vastaajat tuomittiin myös korvaamaan asianomistajille aiheuttamansa vahingot. Yhteensä vahingonkorvauksia ja hyvityksiä tulee maksettavaksi noin 136 000 euroa. Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho iloitsee käräjäoikeuden päätöksestä. Aho pitää tuomiota merkittävänä ennakkotapauksena. "Tuomio on kova ja oikeudenmukainen. Tämä on käräjäoikeudelta vahva viesti siitä, miten ihmisistä voidaan julkisesti puhua ja miten ei. Tuomiossa linjataan ilahduttavan selkeästi, että tällainen ei yksinkertaisesti käy." Janitskinin tuomio tuli MV-lehden ja Uber Uutisten toiminnasta. Käräjäoikeus katsoi hänen "vuodesta 2014 ainakin tammikuuhun 2018 olleen verkkojulkaisujen omistaja, päätoimittaja, vastaava toimittaja sekä niiden sisällöstä vastannut henkilö", ja siten vastuussa niiden toiminnassa tehdyistä rikoksista. MV-lehdessä on oikeuden mukaan julkaistu lukuisia asianomistajia loukkaavia ja rasistisia kirjoituksia. Kirjoitukset ovat sisältäneet valheellisia tietoja ja halventavia vihjauksia sekä henkilöiden yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia asioita. Näiden kirjoitusten julkaisemisella ei ole ollut sananvapauden näkökulmasta mitään julkista intressiä tai muutakaan hyväksyttävää syytä.  Toiminnan motiivina on ollut henkilöiden maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen. "Tuomion sananvapauslinjaus on äärimmäisen tärkeä", Hanne Aho sanoo. "Moni vihapuhuja on yrittänyt vedota sanavapauteen, mutta tässä päätöksessä todetaan yksiselitteisesti, että tällä toiminnalla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä." Johan Bäckmanin osalta käräjäoikeus luki hänen syykseen Ylen toimittaja Jessikka Aroon kohdistuneen törkeän kunnianloukkauksen, yllytyksen törkeään kunnianloukkaukseen sekä vainoamisen. Taustalla ovat olleet Aron tekemät, Venäjän informaatiovaikuttamiseen liittyneet tutkimukset ja artikkelit. Päätöksen mukaan "Bäckmanin toiminta on saanut aikaan sen, että myös muut ihmiset ovat alkaneet häiritä Aroa. Teosta on aiheutunut Aron elämänlaatua vakavasti häirinnyt tila." "Nyt saatu tuomio ohjaa oikeuskäytäntöä jatkossa", Hanne Aho toteaa. "Uskoni oikeusvaltioon on vahvistunut. Janitskinin ja Bäckmanin uhrit ovat saaneet kärsiä aivan kohtuuttomasta vainosta ja loukkauksista."  

Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.