Jäsenemme / 27.06.2017

Emmi Nuorgam: ”Halusin tunteen siitä, että apua voi saada jostain”

Viestinnän ja markkinoinnin asiantuntija Emmi Nuorgam työskentelee freelancerina ja kirjoittaa blogia. Hän liittyi Journalistiliittoon syksyllä 2016. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen Kuva:
”Liityin Journalistiliiton jäseneksi sen jälkeen, kun tein blogiini vaikuttajamarkkinointiyhteistyön Atrian kanssa. Tekstissä oli aika provosoiva otsikko, ’Vierailu broileritilalla pakotti luopumaan ehdottomuudesta’. Sain paljon kritiikkiä etenkin siitä, etteivät ihmiset heti hoksanneet, että kyse oli kaupallisesta yhteistyöstä. Atria-kirjoituksen vastaanotto yllätti minut totaalisesti. Bloggaajana olin yksin kaiken some-vihan keskellä. Aloitin miettiä, että ehkä kannattaisi liittyä johonkin liittoon. Ikinä ei voi tietää, mistä joku kauhea some-kohu alkaa. Halusin tunteen siitä, että apua voi saada jostain, jos sitä tarvitsee. Myös blogiskene tarvitsisi edunvalvontaliiton, josta kysyä apua, kun on tekemässä sopimuksia tai miettii, mitä omat oikeudet ovat. Journalistiliiton jäsenenä olen ollut mukana Journalismin päivässä. Journalistia luen aina, kun se ilmestyy. Se on yksi parhaista lehdistä, joita minulle kotiin tulee. Sen enempää en onneksi ole palveluita vielä tarvinnut.” Teksti: Marja Honkonen

Katso myös

Kaikki uutiset

Av-kääntäjien tes irtisanottu – neuvottelut lähestyvät

Journalistiliitto ja Akavan Eritysalat ovat irtisanoneet av-kääntäjiä koskevan työehtosopimuksen. Journalistiliiton hallitus päätti asiasta torstaina 19.11. Irtisanominen liittyy sopimuskauden päättymiseen. Alun perin vain vuoden voimassa ollutta sopimusta ei irtisanottu vuosi sitten, joten sopimus jatkui vuodella tammikuuhun 2021. Journalistiliitto ja Akavan Erityisalat aloittavat neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta työnantajayritysten kanssa joulukuussa 2020. Tätä varten parhaillaan kartoitetaan työehtosopimuksen piirissä olevien toiveita […]

Freelancer: miten korona on vaikuttanut työhösi?

Journalistiliitto kartoittaa verkkokyselyllä koronatilanteen vaikutuksia freelancereihin. Nyt selvitetään, millaiseksi tilanne on freelancerien osalta kesällä ja syksyllä muuttunut. Aiemmin vaikutuksia selvitettiin huhti-toukokuussa. Silloin freelancerien tulot ja työt olivat vähentyneet. Liitto on lähettänyt kyselyn freelancer-jäsenilleen sähköpostiin, viestissä on linkki kyselyyn. Vastauksien saaminen on liiton edunvalvontatyön kannalta tärkeää. Osaankin kysymyksistä on tärkeää vastata. Kysely on avoinna 6. joulukuuta […]

Freelancerit kiinnostuneet mahdollisesta liiton neuvottelemasta työterveyshuollosta

Freelancerjournalistit ovat erittäin kiinnostuneita työterveyshuollosta. Liiton lokakuussa tekemän kyselyn mukaan 90 prosenttia vastaajista olisi kiinnostunut liiton neuvottelemasta työterveyshuollosta. Nyt vain joka kymmenes on järjestänyt itselleen työterveyshuollon. Journalistiliitto selvitti kyselyllä, onko liiton freelancer-jäsenillä kiinnostusta ja tarvetta liiton neuvottelemalle vapaita markkinoita edullisemmalle työterveyshuollolle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun liitto kartoitti tällaista asiaa. Kyselyn taustalla oli valtuuston syyskuun […]