Uusimmat

Dubatut tv-sarjat viihdyttävät etiopialaisia, sananvapaus rajallista

Addis Abeba (IPS – James Jeffrey) Ulkomaiset sarjaohjelmat ovat vallanneet etiopialaiset kahvilat ja television omistavat kodit. Syynä on Kana TV – ensimmäinen kotimainen satelliittikanava, joka jälkiäänittää tusinoittain sarjoja amharaksi.

105 miljoonan asukkaan Etiopiassa on arviolta 4 miljoonaa televisiota. Huhtikuussa 2016 aloittanut yksityinen Kana on kaapannut noin puolet parhaan katseluajan yleisöstä. Ohjelmistossa on suosikkisarjoja eri puolilta maailmaa, kuten Latinalaisesta Amerikasta, Etelä-Koreasta ja Turkista.

Etiopiassa puhutaan noin 80:tä kieltä, mutta hallinnossa käytetään amharaa. Vaikka amharaa puhuu äidinkielenään vain vajaa kolmannes etiopialaisista, Kanan kysely paljasti, että 70 prosenttia televisionkatsojista ymmärsi sitä riittävästi.

Dubbaus vaatii työtä

”Tämä on mieletön operaatio”, sanoo Kanan perustajiin kuuluva Elias Schulze, joka on ainoa ulkomaalainen kanavan 180 työntekijän joukossa.

”Alussa tunnin ohjelman dubbaaminen vaati jopa 50 henkilötyötuntia ja sisältöä piti tuottaa vähintään neljä tuntia päivässä”, hän kertoo.

Vuoden 2017 lopulla dubattua ohjelmaa oli tuotettu jo 2 300 tuntia. Sitä varten oli pitänyt etsiä maailmalta sopivat ohjelmat, neuvotella niistä kaupat, kääntää tekstit ja valita näyttelijät niitä toteuttamaan.

”Aiemmin tv-ohjelmat olivat tylsiä, kaikilta kanavilta tuli enimmäkseen uutisia, mutta Kana on silkkaa viihdettä”, eräs Addis Abebassa asuva parikymppinen nainen hehkuttaa.

Arabiasta amharaan

Ennen Kanan tuloa etiopialaisten viihdykkeenä olivat arabiankieliset satelliittikanavat, mutta niiden puhetta pystyi seuramaan vain noin puolet asukkaista.

”Ihmiset nauttivat niiden laadusta ja hyvistä tarinoista. Päätimme tehdä sen vielä helpommaksi dubbaamalla omat ohjelmamme. Samalla saisimme kokemusta omaa tuotantoa varten”, Kanan tuottaja Hailu Teklehaimanot kertoo.

Kanan tuotannosta noin 90 prosenttia on ulkomaista, mutta tavoitteena on nostaa omien ohjelmien osuus puoleen. Mestarit työssä -sarja esittelee jo eri alojen etiopialaisia taiteilijoita. Myös uutistuotantoa suunnitellaan.

Kana syö keskustelun

Kaikkia Kana ei kuitenkaan miellytä. ”En anna perheeni katsoa sitä, koska sitten emme enää keskustelisi keskenämme, kun tulen töistä”, pääkaupungissa taksia ajava mies sanoo.

Toiset suosivat Yhdysvalloissa toimivaa Ethiopian Broadcasting Servicea (EBS) , jossa käsitellään etiopialaisten asioita kotona ja maailmalla. Kotimaan ulkopuolella asuu arviolta kaksi miljoonaa etiopialaista.

USA:ssa toimii myös kriittinen etiopialaisten satelliittikanava Esat , joka sanoo puhuvansa niiden puolesta, joiden ääni on tukahdutettu Etiopiassa.

Oppositiolehdet puuttuvat

Sosiaalinen media on osaltaan vaikuttanut siihen, että Etiopian hallitus höllentää kuristusotettaan yksityisestä viestinnästä. ”Suopeamman politiikan seurauksena alalle tulee mittavia investointeja”, Kanan toimitusjohtaja Nazrawi Ghebreselasie sanoo.

”Sananvapauden aste riippuu mittarista. Hallitus näyttää vapauttavan nettiä ja televisiota, mutta oppositiolehtiä ei edelleenkään ole”, tunnettu blogaaja Daniel Berhane muistuttaa.

”Ihmiset ottavat juorutkin todesta, jos ne luetaan somesta”, oppositiossa olevan demokraattisen puolueen perustaja Lidetu Ayele valittaa.

Etiopia oli vuonna 2017 sijalla 150/180 Toimittajat ilman rajoja -järjestön sananvapausindeksissä. Järjestön mukaan Etiopia vainoaa journalisteja terrorismilakien nojalla.

(Inter Press Service)