Uutiset / 16.08.2017

Alfred Kordelinin säätiö jakaa apurahoja

Alfred Kordelinin säätiön apurahahaku päättyy torstaina 31.8.2017 klo 24.00 Suomen aikaa. Apurahat on tarkoitettu suomalaisille ja Suomessa asuville ulkomaalaisille. Säätiö myöntää ensisijaisesti henkilökohtaisia 12 ja 6 kuukauden mittaisia, 24 000 ja 12 000 euron suuruisia työskentelyapurahoja tieteeseen, kirjallisuuteen, taiteeseen ja kansanvalistukseen. Työryhmille ja yhteisöille voidaan myöntää enintään vuoden mittaisia ja enintään 30 000 suuruisia hankeapurahoja. Apuraha on pääsääntöisesti tarkoitettu vuonna 2018 tapahtuvaan työhön. Muutos edellisvuoteen nähden on, että apurahaa journalistiseen työskentelyyn, esimerkiksi dokumenttielokuvien käsikirjoittamiseen, haetaan kansanvalistuksesta – ei siis enää kirjallisuudesta. Hakemus liitteinen on oltava toimitettu säätiöön viimeistään 31.8.2017. Lue lisää

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto pohtii eläkeläisjäsenmaksun nostamista vähimmäismaksun tasolle

Maksun korottamisesta päättää liiton valtuusto. Sitä ennen siihen saavat ottaa kantaa liiton jäsenyhdistykset.

Kaipaatko virkistystä? Hae stipendiä!

Journalistiliiton jäsenten virkistysstipendit ovat haettavissa syys-lokakuussa. Stipendi oikeuttaa viikon maksuttomaan oleskeluun Vierumäen lomatalossa. Voit hakea myös 500 euron arvoista stipendiä, jonka voi käyttää Lomarenkaan valikoimasta löytyvän kohteen majoituskuluihin.

Lokakuussa liiton neuvottelemia palkankorotuksia

Journalistiliitto on neuvotellut media-alalle työehtosopimukset. Neuvottelujen tuloksena lokakuun alusta alkaen tulee palkankorotuksia lehdistöön sekä elokuva- ja televisiotuotantoalalle.