Uutiset / 04.05.2011

Valtuusto hyväksyi sopimuksen

- Sopimus on luokkaa ok. Ei jippii, mutta ei myöskään plääh, kiteytti Häme-Uusimaan Riikka Mäntyneva. Jonkinasteisena pettymyksenä hän kuitenkin mainitsi käytännön sopimuskirjaukset keskeiseksi tavoitteeksi asetetussa jaksamisessa.

Neuvottelijoita kiitettiin hyvästä valmistautumisesta ja onnistuneesta lopputuloksesta. Valtuutetuille, luottamusmiehille ja liitolle jää kuitenkin haastava tehtävä kertoa rivijäsenille sopimuksesta niin, että tekstimuutosten merkitys ymmärretään.

Opiskelijaedustaja Jarno Liski Keski-Suomesta arvioi sopimuksen opiskelijoiden kannalta hyväksi. Tähän vaikuttavat erityisesti TTT-läisten lomakorvauksen parantaminen ja ns. levypallosäännön, joka helpottaa paikallisen erän kohdentamista myös määräaikaisille työntekijöille. - Kyllä noilla teksteillä oli vähän varaa prosenteista tinkiä, sanoi Liski.

Keskustelussa kannettiin huolta mm. luottamushenkilöiden koulutuksesta ja tuesta, jotta laajentuneita mahdollisuuksia paikalliseen sopimiseen voidaan hyödyntää.
Erityisen hyvää sopimuksessa on perälauta ja se että paikallisesta erästä ei tullut niin suurta kuin pelättiin, arvioi Otavamedian Tuomo Lappalainen. Riskinä hän näki sen, että alan sisäiset palkkaerot saattavat kasvaa. Riski ovat myös vuoden 2012 korotukset, mutta kuluvan vuoden korotus on sen sijaan yleisen tason mukainen.

Neuvottelujen poikkeuksellisen laaja päätöspöytäkirja, joka sisältää sekä tekstimuutokset että palkankorotukset, on luettavissa kirjautumista edellyttävässä Pressitessi-osiossa.
 


Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.