Uutiset / 11.03.2019

Ulkomaiden osuus USA:n uutisissa kutistuu

Washington (IPS - Jim Lobe) Ulkomaille päivättyjen uutisten osuus Yhdysvaltain perinteisten televisiokanavien – ABC:n, CBS:n ja NBC:n – tarjonnassa oli viime vuonna 7,5 prosenttia eli mittaushistorian pienin, tuore Tyndall-raportti kertoo. Andrew Tyndall on analysoinut kolmen tv-kanavan arki-iltojen uutislähetysten sisällön vuodesta 1988 lähtien. Niiden iltauutisia seuraa yhteensä keskimäärin 22 miljoonaa kotitaloutta. Määrä on noin nelinkertainen verrattuna suurimpien kaapelikanavien, Fox Newsin, MSNBC:n ja CNN:n, yhteiseen yleisöön. Tyndall mittaa eri aiheiden uutisissa saamaa käsittelyaikaa. Vuonna 2018 tutkittu ohjelma-aika oli kokonaisuudessaan 14 354 minuuttia, josta ulkomaanaiheita 1 092 minuuttia. Tyndall muistuttaa, että suuret mainosrahoitteiset tv-yhtiöt ovat aina pyrkineet tekemään uutisia mahdollisimman laajalle yleisölle, mikä näkyy pinnallisuutena ja sensaatiohakuisuutena. Romantiikkaa ja jännitystä Esimerkiksi Jemen oli koko vuonna esillä kolmella kanavalla yhteensä 20 minuuttia, vaikka YK pitää tilannetta aikamme pahimpana humanitaarisena katastrofina. Yli 20 miljoonaa jemeniläistä on avun tarpeessa. Britannian kuninkaallisille häille ohjelma-aikaa liikeni 71 minuuttia ja tulvan luolaan saartamien thaimaalaispoikien pelastusoperaatiolle 100 minuuttia. Vuoden 20 suurimman uutistapahtuman joukossa ei ollut monta ulkomaanaihetta, mutta niiden kärkipäähän pääsi Washington Postin saudiarabialaisen kolumnistin Jamal Khashoggin murha maansa Turkin-konsulaatissa. Se sai tv-kanavilla yhteensä 116 minuuttia uutisaikaa. Kattaus muuttui Tyndallin mukaan USA:n tv-kanavat julkaisivat viime vuonna kansainvälisten uutistoimistojen aineistoa vähemmän kuin koskaan vuoden 1988 jälkeen. ”Iltauutislähetykset luopuivat perinteisestä roolistaan, joka on ollut tarjota päivittäinen kooste koti- ja ulkomaisista uutistapahtumista”, hän arvioi. Venäjä sai paljon uutisaikaa liittyen epäilyihin sen vaikutuksesta vuoden 2016 vaaleihin. Myös Meksikon rajalla vangittujen siirtolaislasten kohtaloa seurattiin. Huippukokous Korean kanssa oli yksittäisten ulkomaanaiheiden kärjessä. Brasilian ja Meksikon vaalit tai Britannian brexit-hanke eivät yltäneet 30 tärkeimmän ulkomaanaiheen joukkoon. Ilmastonmuutoskin jäi vähälle huomiolle, vaikka sitä sivuavat katastrofit, kuten Kalifornian metsäpalot ja hurrikaanit, olivat isosti esillä kotimaanuutisissa. Etelä-Amerikka ja Saharan eteläpuolinen Afrikka tai Etelä- ja Kaakkois-Aasia (Thaimaan luolaoperaatiota lukuun ottamatta) eivät yltäneet uutisagendalle. Tyndall ei usko, että televisio palaisi perinteiseen roolinsa maailman asioiden raportoijina. ”Uutisagenda on pinnallinen, sensaatiohakuinen ja yhä enemmän sisäänpäin kääntynyt. Se paljastaa, miten amerikkalaiset näkevät ja ymmärtävät maailman tapahtumat”, hän sanoo. (Inter Press Service)

Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Yle-lain muutos haitallinen työntekijöille ja kulttuurille, säästötoimena tarpeeton

Yleisradio on merkittävä työllistäjä. Se tarjoaa paitsi työpaikkoja, mutta myös ostaa ohjelmia, palveluja ja tuotantoja muilta yrityksiltä. Ylen rahoituksen leikkaaminen paitsi johtaa jopa satojen työpaikkojen menetyksiin, niin se myös ajaa ahdinkoon alan tuotantoyhtiöitä sekä freelancereita. Yle on erittäin merkittävä kulttuurin rahoittaja Suomessa, liitto toteaa lakimuutoksesta antamassaan lausunnossa.

Hae nyt Julkisen sanan neuvoston jäseneksi

Ehdokkaiden tulee olla liiton jäseniä sekä perehtyneitä ammattietiikkaan ja Journalistin ohjeisiin.

Journalistien mielenterveys koetteella Perussa

Katumielenosoituksia seuraavat toimittajat ja kuvaajat altistuvat väkivallalle, jota harjoittavat sekä järjestyksenvalvojat että mielenosoittajat. Vuonna 2023 kirjattiin 127 fyysistä ja sanallista hyökkäystä toimittajia vastaan.