Uutiset / 13.08.2014

Työpaikkoja vaarassa Demokraatissa ja Alma360:ssa

Sanomalehti Demokraatti aloittaa ensi viikolla yt-neuvottelut. Lehti aikoo vähentää enintään yhdeksän henkilöä. Myös ilmestymistiheys saattaa harventua nykyisestä viiden numeron viikkotahdista.

Lehden henkilöstö vastustaa Kustannus Oy Demarin hallituksen tämänpäiväistä päätöstä vähentää henkilöstöä, kertoo toimitusosaston puheenjohtaja Juhani Aro. Hänen mukaansa päätös vaarantaa Demokraatin aseman maan johtavana poliittisena sanomalehtenä.

Henkilöstö ihmettelee myös irtisanomisten taustalla olevaa SDP:n päätöstä vähentää Demokraatin saamaa viestintätukea 1,2 miljoonalla eurolla. Demokraatti on SDP:n pää-äänenkannattaja.

Myös Alma360:lla on edessään yt:t. Asiakaslehtiä ja digitaalista sisältöä tuottava, Alma Mediaan kuuluva yritys teki tappiota tämän vuoden alkupuoliskolla. Vähennystarve on alustavan arvion mukaan enintään 15 henkilötyövuotta. Asiasta kertoi Kauppalehti.


Katso myös

Kaikki uutiset

Työpaikkani on lakossa, olenko minä? Katso ohjeet Journalistiliiton jäsenelle

Kokosimme tähän muutamia asioita, jotka on hyvä tietää tällaisella työpaikalla.

Maanpakolaistoimitukset verkostoituvat Latinalaisessa Amerikassa

Työhön liittyvät turvallisuusriskit ja rajoitukset ovat ajaneet yhä useampia journalisteja ja viestimiä maanpakoon Latinalaisessa Amerikassa. Uusi yhteistyöverkosto (Relpex) pyrkii helpottamaan paenneiden työtä ja oloa.

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.