Uutiset / 04.04.2014

Turussa ja Salossa ulosmarssi

Työtaistelut ovat työehtosopimuksen voimassaollessa kiellettyjä ja Journalistiliitto onkin aloittanut ulosmarssin mahdollisimman pikaiseksi päättämiseksi välittömät valvontatoimet. Viestinnän Keskusliiton lähettämään valvontakirjeeseen on myös vastattu jo perjantaina iltapäivällä. 

Molemmissa taloissa käydään jälleen työvoiman vähentämiseen tähtääviä yt-neuvotteluita.

(Tytti Oras)

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.