Uutiset / 01.09.2017

Trumpin hyökkäys mediaa vastaan ”vaarallinen”

Kuva: Pixabay Kuva:
YK, New York (IPS - Tharanga Yakupitiyage) Lehdistönvapaus on Yhdysvalloissa hyökkäyksen kohteena, ja se voi innoittaa lisää journalisteihin kohdistuvaa väkivaltaa eri puolilla, YK:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra'ad al-Hussein varoittaa. ”Lehdistönvapaus on kuulunut Yhdysvaltain perustuslain kulmakiviin, ja maa on puolustanut sitä vuosikymmeniä. Siksi on ällistyttävää, että itse maan presidentti hyökkää nyt sitä vastaan”, al-Hussein sanoi lehdistötilaisuudessa elokuun lopulla. Presidentti Donald Trump on koko kautensa ajan syyttänyt muun muassa New York Timesia ja CNN:ää ”valeuutisten” levittämisestä. Tuorein purkaus tapahtui Arizonassa, missä Trump ilmoitti toimittajien olevan ”todella epärehellisiä ihmisiä”. Purkauksen syynä oli median suhtautuminen valkoisen äärioikeiston mielenilmaukseen Charlottesvillessä. ”Mediatalojen ja yksittäisten journalistien nimittely valheellisiksi tekee suunnatonta vahinkoa ja herättää kysymyksen: eikö tällä yllytetä muita väkivaltaan toimittajia vastaan”, al-Hussein kysyi. ”Ei vaadi kovin vilkasta mielikuvitusta keksiä, mitä toimittajille voi tapahtua, kun heidät leimataan hyvin pahoiksi ihmisiksi suuressa kansankokouksessa”, hän jatkoi. Al-Hussein muistutti, että mediaa demonisoidaan eri puolilla maailmaa kohtalokkain seurauksin. Trump on näyttänyt esimerkkiä muun muassa kieltämällä eräiltä maailman johtavilta viestimiltä pääsyn Valkoiseen taloon. Esimerkiksi Kambodžan hallituksen tiedottaja Phay Siphan uhkasi pian toimilla samoja viestimiä vastaan vedoten siihen, että presidentti Trumpin mielestä niiden uutisointi ei vastaa todellisuutta. Al-Hussein pelkää, että tapauksia tulee lisää. ”Tuntuu melkein siltä, että Trump on kuskina ihmiskunnan bussissa, joka on laskeutumassa vuoristotietä. Ihmisoikeuksien näkökulmasta hänen ajotyylinsä on täysin holtiton.”

Katso myös

Kaikki uutiset

Liiton puheenjohtajaehdokkaat tentissä 4.3.

Jäsenet voivat kysyä ehdokkailta suorassa lähetyksessä. Puheenjohtaja valitaan 14.3.

Journalistien kokema uhkailu, häirintä ja painostus on työturvallisuuskysymys

Työnantajan keinot puuttua häirintään ovat rajalliset, mutta häirinnän kohteeksi joutumista ja siihen liittyviä haittoja voidaan minimoida. Myös vertaistuki on tärkeää.

Ay-lehtien pyöreässä pöydässä oli sankoin joukoin osallistujia

Tilaisuudessa käytiin läpi freelancejournalistien tilannetta ja ansioita. Pyöreän pöydän tapaamisessa ajatuksena on keskustella ilman sitoutumista suoraan neuvotteluihin.