Uutiset / 19.10.2016

Tietolähteet tarvitsevat EU:n suojaa – allekirjoita vetoomus

Euroopan journalistiliitto EFJ on yhtenä ensimmäisistä allekirjoittajista vetoomuksessa, jolla vaaditaan tietolähteiden suojelua EU:n laajuisella lainsäädännöllä. EFJ kehottaa sekä yksityishenkilöitä että organisaatioita allekirjoittamaan tämän vetoomuksen.

Lähdesuoja ja sen puutteet ovat olleet tänä vuonna kansainvälisen keskustelun aiheena muun muassa niin sanotun LuxLeaks-oikeudenkäynnin sekä Panama-papereiden myötä. LuxLeaks ja Panama-paperit ovat kansainvälisiä tietovuotoja, jotka toivat suurelle yleisölle uutta tietoa veroparatiiseista ja suurten yhtiöiden verosuunnittelusta.

EFJ, jonka jäsenjärjestö Suomen Journalistiliitto on, toteaa tiedotteessaan, että whistleblowerit eli arkaluontoisten tietojen paljastajat ottavat suuria riskejä tuodessaan yleisesti merkittäviä tietoja julkisuuteen. Heidän lähdesuojansa on demokratian ja sananvapauden kannalta tärkeää – mutta vielä toistaiseksi puutteellista.

Lähdesuoja ei toimi parhaalla tavalla Suomessakaan, huomauttaa Journalistiliiton lakimies Jussi Salokangas.

”Suomen lainsäädäntö tunnistaa ainoastaan toimittajan lähdesuojan. Toimittajan tietolähdettä ei kuitenkaan varsinaisesti suojella lainsäädännöllä Suomessa, toisin kuin Ruotsissa. Lainsäädännössä tulisi suojata myös tietolähdettä, jotta hän välttyisi mahdollisilta vastatoimilta. Tämä on tarpeellista, jotta korruptiotapaukset ja muut yhteiskunnalliset epäkohdat paljastuisivat. Tietolähteen ei pidä joutua pelkäämään turvallisuutensa ja esimerkiksi työpaikkansa puolesta”, Salokangas sanoo.


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.