Uutiset / 01.03.2010

Tiedote kevään vapaista

(Lehdistön työehtosopimus)

Kahden viikoittaisen vapaapäivän lisäksi annetaan ylimääräinen
vapaapäivä pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain ja
juhannusaaton johdosta.

Niille, jotka työskentelevät kiertävässä työaikamuodossa (eli
järjestelmässä, jossa viikoittaiset vapaapäivät kiertävät) annetaan
yksi ylimääräinen vapaapäivä siltä viikolta johon sisältyy 1.
pääsiäispäivä. Vapaapäivä on sijoitettava työvuorojärjestelmään
seuraavan puolen vuoden sisällä.

Pääsiäislauantaina, 1. ja 2. pääsiäispäivänä sekä juhannusaattona
tehty työ korvataan kuten sunnuntaityö.

Pitkäperjantaina, vapunpäivänä ja helatorstaina tehdystä työstä
sunnuntaityökorotus maksetaan 50 prosentilla korotettuna.


Lisätietoja:

Tes-päivystys arkisin klo 13-16, puh. 044 7555000.


Katso myös

Kaikki uutiset

Luovat alat: Taide- ja kulttuurialan työttömyysturvaa korjattava

Journalistiliitto, Suomen freelance-journalistit, Suomen Taiteilijaseura ja Tapahtumateollisuus ovat ottaneet yhdessä kantaa alojen työttömyysturvan kehittämiseen. Yhdistelmävakuutus ei järjestöjen mukaan ratkaise niiden ihmisten toimeentulohaasteita, joiden työskentely ei riitä täyttämään työssäoloehtoa tai jotka jäävät jostain muusta syystä järjestelmän ulkopuolelle.

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.