Uutiset / 20.06.2012

Tekijäfoorumin jäsenjärjestöille on tullut lausuttavaksi ministeriön Tekijänoikeuspolitiikka 2012 -keskustelumuistio

. Tekijöitä edustavien järjestöjen toiminnanjohtajat on kutsuttu keskustelemaan ko. muistioon liittyvistä asioista Journalistiliitoon 20.8.2012 klo 12. Ilmoittautumiset paivi.isoniemi@journalistiliitto.fi viimeistään 13.8.2012 mennessä.

Lisäksi ennakkotietona, että tekijäjärjestöille avoin ja maksuton Yhteispohjoismainen tekijäfoorumi järjestetään Teoston tiloissa ke 24.10.2012. Päivämäärän voi jo nyt merkata ylös, tarkka ohjelma valmistuu alkusyksystä. Kutsu tullaan lähettämään kaikille Tekijäfoorumin jäsenjärjestöille.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.

Journalistiliitto ja SFJ lausuivat työttömyysturvan yhdistelmävakuutusta koskevasta lakiesityksestä

Yhdistelmävakuutuksella voisi vakuuttaa laajasti niin palkkatyötä, yrittäjyyttä kuin apurahatyöskentelyä työttömyyden varalta. Eistyksessä on kuitenkin myös ongelmia.

Journalistiliitto haluaa seuraavalta hallitukselta toimia kotimaisen median ja kulttuurin tukemiseksi 

Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa.