Journalistiliitto on sopinut mediatalojen kanssa uudelleen kesätyöpaikkahaun ajankohdan suosituksesta. Mediatalot ja toimitukset avaavat kesätyönhakunsa vuodelle 2021 aikaisintaan tammikuun alussa.

Nyt toisen kerran tehty suositus koskee julkisia ja avoimia kesätyöntekijähakuja, ei siis esimerkiksi jo ennalta tuttujen tekijöiden palkkaamista niiden ulkopuolelta.

Suosituksen tavoite on, ettei kilpailu taitavista kesätyöntekijöistä aikaistaisi hakuja vuosi vuodelta. Rekrytointi voidaan nyt järjestää, kun sekä työnantaja että työntekijä ovat perillä tulevan kesän työtarpeestaan ja aikataulustaan.

Hakijat ja työnantajat tyytyväisiä

Journalistiliiton mediatalojen kanssa viime vuonna sopima yhteinen suositus kesätyöpaikkojen haun aikataulusta oli onnistunut. Liiton journalistisia kesätöitä hakeneille tekemä kysely kertoo, että rekrytoinnin aloittaminen vasta loppiaisen jälkeen helpotti hakemista.

”Kysely kertoo, että tästä käytännöstä toivottiin pysyvää”, sanoo Journalistiliiton opiskelijatoiminnasta vastaava Laura Forsén sanoo.

Myös työnantajat ovat kokeneet käytännön hyväksi. Kaikki viime vuonna mukana olleet mediatalot ovat tänäkin vuonna mukana ja suositukseen on tullut mukaan myös uusia.

”Sekä medioiden että hakijoiden mielestä kilpailu oli kovaa ja hakujen alkaminen samanaikaisesti hektistä hommaa, mutta järjestely koettiin paremmaksi kuin aiempi tilanne, jolloin aikatauluista ei ollut suositusta lainkaan”, Laura Forsén summaa.

Kyselystä tarkemmin toukokuussa (27.5.2020) julkaistussa uutisessa ”Suositus helpotti kesätyönhakua, tammikuusta toivotaan pysyvää hakuajankohtaa”

Suosituksessa ovat mukana:

Aamulehti

Alasatakunta

Etelä-Suomen Media Oy

Etelä-Suomen Sanomat

Helsingin Sanomat

HSS Media

Hämeen Sanomat Oy

Iltalehti

Ilta-Sanomat

I-Mediat Oy

Kaakon Viestintä

Kainuun Sanomat

Kaleva Media Oy

Karjalainen

Kauppalehti

Keskipohjanmaa

Keskisuomalainen

KSF Media

Länsi-Suomi

Maaseudun Tulevaisuus

MTV Uutiset

Salon Seudun Sanomat

Satakunnan Kansa

Savon Sanomat

Seura

Seiska

STT

Svenska Yle

Talouselämä

Turun Sanomat

Yle Urheilu

Yle Uutis-ja ajankohtaistoiminta

Åbo Underrättelser

 

Suositusta ovat tukeneet seuraavat opiskelijajärjestöt:

CoMedia ry, Vaasan yliopisto

Demoni ry, Metropolia Ammattikorkeakoulu

J-komm ry, Svenska social-och kommunalhögskolan

Kultti ry, Oulun ammattikorkeakoulu

Lööppi ry, Jyväskylän yliopisto

Media ry, Helsingin yliopisto

MoMe ry, Turun ammattikorkeakoulu

Skuuppi ry, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Vostok ry, Tampereen yliopisto