Journalistiliitto: lehtien jakelu turvattava
Journalistiliitto vaatii painettujen lehtien jakelun turvaamista. ”Lehtien jakelun turvaaminen vaatii nyt selkeää ratkaisua valtiolta”, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho. ”Postin kulkeminen on perusoikeus ja täysin välttämätöntä myös tiedonvälityksen kannalta. Esimerkiksi paikallislehtien merkitys oman alueen tiedonkulkuun ja päätöksentekoon on ehdoton.” Valtion tuki on välttämätöntä, jotta paperilehdet saadaan perille median digitalisoitumisen murrosvaiheessa. ”Postin kulkua ei turvata pienentämälläLue lisää