Uutiset / 21.05.2013

Suljettu uutissaitti avattiin Kirgisiassa – yhä laittomana

Kielto oli seurausta kansallismielisten kansanedustajien tyytymättömyydestä Fergana Newsin tapaan käsitellä edelliskesänä Etelä-Kirgisiassa puhjenneita etnisiä levottomuuksia. Valtion viestintävirasto myöntyi parlamentin painostukseen ja sulki sivuston helmikuussa 2012. Oikeusoppineiden mukaan se vaatisi tuomioistuimen päätöksen.

Fergana yritti taistella asiasta oikeudessa puoli vuotta, mutta käsittelyä lykättiin koko ajan, koska virkamiehet eivät ilmaantuneet paikalle. Lopulta tuomari ilmoitti, että määräaika syytteen nostamiselle hallitusta vastaan oli umpeutunut, ja juttu raukesi.

Ferganan sinnikkyys ja jupakan hallitukselle tuottama häpeä kuitenkin toimivat. Huhtikuun alussa viestintävirasto salli kaikkien nettioperaattoreiden, valtiollinen Kyrgyz Telecom mukaan lukien, avata pääsyn Ferganan sivuille.

Etyjin mediavaltuutettu Dunja Mijatovic kiitti sivuston avaamista ja muistutti, että näin Kirgisia noudattaa omaa perustuslakiaan, joka kieltää sensuurin.

Hän oli aiemmin tuominnut Ferganan kieltämisen, jota Toimittajat ilman rajoja piti vakavana taka-askeleena Kirgisialle.

Jatko askarruttaa

Fergana yrittää yhä saada parlamentin päätöksen kumottua ja ihmettelee, voidaanko sivut sulkea uudelleen sen nojalla.

”Me pidämme parlamentin kieltoa laittomana, koska asiasta ei ollut oikeuden päätöstä”, Fergana Newsin päätoimittaja Daniil Kislov sanoo. Fergana on tehnyt valituksen siitä, että sivusto pidettiin suljettuna yli vuoden laittomin perustein.

Valtion viestintäviraston väki puolustautuu sanomalla, että se noudatti lainsäätäjän tahtoa. Virasto vain ilmoitti nettioperaattoreille, että parlamentin päätös on pantava toimeen, viraston juristi Olga Serova selittää.

Operaattorit eivät uskaltaneet uhmata virastoa ja hallitusta, operaattorien yhdistyksen johtaja Aibek Bakanov myöntää.

”Nyt kun sivusto on avattu, meille on tärkeintä, että hallituksen sulkemismääräykset vahvistetaan jatkossa oikeuden päätöksellä”, hän painottaa. 

Toimittajien mukaan sivustojen sulkeminen on joutavaa, koska netinkäyttäjät löytävät ne proxy-palvelimien kautta. Ferganan kävijämäärä kasvoi vain viisi prosenttia sulun päättymisen jälkeen, Kislov kertoo.

****

Viestintä ja kehitys -säätiö Vikes tukee journalistien ammattiliiton järjestäytymistä ja toimintaa sananvapauden puolesta Kirgisiassa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Ehdota Järjestöteko- ja Työyhteisötekijäpalkinnon saajaa

Esityksiä palkittaviksi voivat tehdä liiton jäsenyhdistykset, osastot ja yksittäiset jäsenet. Jätä ehdotuksesi viimeistään 13.3.

Ilmoita yhdistyksesi lomapaikka kaikkien jäsenten käyttöön

Kokoamme liiton verkkosivuille listaa yhdistysten lomapaikoista, joita kaikki liiton jäsenet voivat vuokrata. Katso ohje miten ilmoitat tiedot uudelle sivulle.

Maksatko jäsenmaksusi itse? Lasku tulossa!

Tammikuun e-lasku tulee helmikuun alussa. Seuraa sähköpostiasi, ja tarvittaessa tarkista roskapostilaatikko.