Uutiset / 07.05.2013

SJL tuomitsee lehtitalojen otteet

Ilkka-yhtymä antoi tiistaina kutsun yt-neuvotteluihin, jotka koskevat koko henkilöstöä ja tähtäävät taloudellisen tuloksen parantamiseen sekä toiminnan tehostamiseen. Perusteluissa mainitaan muun muassa ennakoitua pienempi taloudellinen tulos ensimmäisellä vuosineljänneksellä ja Journalistiliiton antama lakkovaroitus.

”Ilkan tapa reagoida lailliseen työtaistelu-uhkaan on selvä ylilyönti. Yhtymä teki kyseisellä kvartaalilla 2,3 miljoonan euron liikevoiton. Se on 20,6 prosenttia liikevaihdosta. Myös ilman Alma Mediaa ja muita osakkuusyhtiöitä tulos on kirkkaasti voitollinen. Silti osavuosikatsauksessa ja yt-kutsussa meidän lakonuhastamme tuli syntipukki”, Journalistiliiton puheenjohtaja Arto Nieminen sanoo.

” Ennen yt-neuvotteluja henkilöstön edustajille on annettava riittävän ajoissa kaikki tarpeelliset tiedot neuvoteltavien asioiden käsittelemiseksi, jotta  heillä on aikaa valmistautua neuvotteluun ja käsitellä niitä edustamiensa työntekijöiden kanssa. Kaiken tämän Ilkka kuittaa viime tingassa jätetyllä puolen liuskan yleispaperilla, jossa ei ole mitään arviota toimien määrällisistä vaikutuksista .”

Nieminen sanoo, että toimituksiin julistetusta ylityökiellostakin on seurannut kyseenalaisia reaktioita kuten toimitusosaston infotilaisuuden kieltäminen työpaikalla ja yksittäisten työntekijöiden painostamista ylityöhön, vaikka sen tekeminen on aina vapaaehtoista.

”Mitä palkkariitaan tulee, on väärin väittää journalistien ajavan lehtialaa kriisiin. VKL on jo sopinut muissa työehtosopimuksissa maksavansa muille ammattiryhmille saman korotustason, jota mekin esitämme."

"Emme voi niellä armopalaa, jossa koko palkankorotus jää ehdolliseksi eli paikallisesti ratkaistavaksi kysymykseksi, ja josta parhaimmillaankin tulisi puolen prosentin korotus vasta syksyllä. Jos sen onnistuisi saamaan, se tuottaisi palkkaryhmästä riippuen vain 6-15 euroa kuukaudessa lisää”, Nieminen huomauttaa.

Lisätietoa: Arto Nieminen, puhelin 0400 – 981 957  


Katso myös

Kaikki uutiset

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.

Lue vinkit onnistuneeseen kesäduuniin ja harjoitteluun

Media-alan kesätyöntekijä tai harjoittelija! Oman alan työ voi olla jännittävää ja tuntua näytön paikalta. Tee parhaasi, mutta älä polta itseäsi loppuun. Katso muistilista siitä, kuinka saat kesätyön ja harjoittelun sujumaan hyvin.