Uutiset / 09.04.2013

Saarela jatkaa ISSY:n johdossa

Toimittaja Matti Saarela Lappeenrannasta jatkaa Itä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistyksen puheenjohtajana. Saarela luotsaa maan vanhimman paikallisen journalistiyhdistyksen kohti lokakuisia 100-vuotisjuhlia.

ISSY:n  100-vuotisjuhla järjestetään yhdistyksen syntysijoilla Viipurissa 26. lokakuuta.  Tuore historiikki ilmestyy ennen vuosikokousta.

Matti Saarelan lisäksi ISSY:n hallitukseen valittiin Lappeenrannan upseerikerholla pidetyssä vuosikokouksessa Outi Salovaara, Heikki Sopanen, Anne Vihavainen, Auli Terävä, Tiina Mansikka, Sari Järn ja Jarmo Hämäläinen.


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.