Uutiset / 27.04.2017

Puoliväliriihi lupaa hyvää itsensätyöllistäjäjournalisteille

Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. Kuvaaja: Heli Saarela / Journalisti Kuva:
Hallituksen puoliväliriihen tulokset enteilevät parannuksia monien journalistien asemaan, arvioi Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. Puoliväliriihen tiedotteen liitteessä luvataan huomioida yrittäjyyden ja työnteon uudet muodot, esimerkiksi itsensä työllistäminen sekä yrittäjyyden ja palkkatyön yhdistelmät. Niin kutsuttu yrittäjyyspaketin päivitys sisältää muun muassa itsensä työllistäjien työttömyysturvan muutokset. Tavoitteena on saada työttömille mahdollisuus harjoittaa yritystoimintaa neljä kuukautta ja saada samalla työttömyysetuutta. Niin ikään yrittäjien sairauspäivärahan omavastuu on lyhenemässä neljästä yhteen päivään. ”Vihdoin työttömyysturvan parantamiseen on tulossa konkreettisia toimia”, edunvalvontajohtaja Savolainen toteaa. ”Neljä kuukautta sivutoimiseen yrittäjyyteen työttömyysetuudella on merkittävä parannus, samoin yhdistelmävakuutuksen käyttöönoton valmistelu. Journalistiliitto on pidemmän aikaa esittänyt tämän suuntaisia tavoitteita muun muassa ministeri Jari Lindströmille ja hänen nimittämilleen selvityshenkilöille.” Savolainen huomauttaa, että puoliväliriihessä päätettyjen toimien lisäksi tarvitaan myös muita lainsäädäntötoimia sosiaaliturvassa, kilpailuoikeudessa ja työlainsäädännössä. Hallitus ilmoittaa ottavansa luovat alat ”osaksi yrittäjyys‐ ja työllisyyspaketteja sekä niihin kuuluvia kasvun ja kansainvälistymisen tukimuotoja”. Hallitus lupaa myös vaikuttaa siihen, että Verohallinto selkiyttäisi ja yhtenäistäisi tiettyjä tekijänoikeuksiin ja niistä saataviin tuloihin liittyviä verotuskäytäntöjä. Lisäksi ei-työsuhteisten taiteilijoiden eläketurvaa on tarkoitus selkiyttää. ”Luovien alojen erityinen nostaminen, myös osaksi hallituksen yrittäjyyspakettia, on tervetullutta”, Savolainen kommentoi.

Katso myös

Kaikki uutiset

Ilmoita yhdistyksesi lomapaikka kaikkien jäsenten käyttöön

Kokoamme liiton verkkosivuille listaa yhdistysten lomapaikoista, joita kaikki liiton jäsenet voivat vuokrata. Katso ohje miten ilmoitat tiedot uudelle sivulle.

Maksatko jäsenmaksusi itse? Lasku tulossa!

Tammikuun e-lasku tulee helmikuun alussa. Seuraa sähköpostiasi, ja tarvittaessa tarkista roskapostilaatikko.

Nyt on jäsenen paikka vaikuttaa: Liitolle valitaan tänä vuonna valtuusto, hallitus ja puheenjohtaja

Liiton jäsenet päättävät liiton taloudesta ja toiminnasta. Voit hakea itse luottamustehtäviin ja olla mukana päättämässä, keitä niihin valitaan.