Journalistiliiton valtuuston kokouksen yhteydessä palkinnon saivat (vasemmalta) Juha Korhonen, Jukka Sorsa, Annika Karvonen, Ilona Noponen, Tomi Turunen, Mikko Peltoniemi, Timo Löppönen, Aino Rajala, Pauliina Rihto, Päivi Syrjänen ja Anders Strandén. Osa palkituista ei ollut paikalla tilaisuudessa. Kuva: Mika Heijari Journalistiliiton valtuuston kokouksen yhteydessä Helsingissä jaettiin torstaina 23. toukokuuta työyhteisötekijäpalkinnot, järjestötekopalkinto ja kaksi kunniamainintaa. Journalistiliitto myöntää vuosittain järjestötekopalkinnon yhdelle tai useammalle liiton jäsenelle erityisen ansiokkaasta järjestöteosta. Työyhteisötekijäpalkinto taas jaetaan tunnustuksena ansiokkaasta luottamusmiestyöstä, työhyvinvoinnin edistämisestä työsuojeluvaltuutetulle tai osastoaktiiville, työntekijöiden tai työnantajien edustajalle, jos he ovat yhdessä saaneet kehitystä aikaiseksi. Palkinnot jaetaan edellisen vuoden eli tällä kertaa 2023 toiminnasta. Palkittavista päättää Journalistiliiton hallitus. Työyhteisötekijäpalkinnot Timo Löppönen, RTTL Timo Löppönen on Ylen luottamushenkilö Pasilassa, Design ja tuotanto sekä Live- ja mediapalvelut -yksiköissä. Tässä tehtävässä Löppönen joutui viime syksynä muutosneuvotteluihin, joissa uhkana oli Pasilan lavastamon lopettaminen ja 13 henkilön irtisanominen. Irtisanomisuhka väistyi, ja Pasilan kulttuurihistoriallisesti tärkeä lavastamotoiminta säilyi. Eleettömällä ja rauhallisella tyylillään Löppönen edisti neuvottelutulosta, jota Ylen johtokin kuvaili ainutlaatuiseksi. Av-kääntäjien työryhmä: Jukka Sorsa, Juhana Korhonen ja Annika Karvonen Työyhteisötekijä-palkinto myönnetään av-kääntäjien työryhmälle historiallisesta edunvalvontateosta: yksinyrittäjien vähimmäispalkkioiden saamisesta työehtosopimukseen ensimmäistä kertaa Suomessa. Av-kääntäjien työehtosopimus viitoittaa tietä myös muille aloille. Sopimuksen osapuolia ovat Journalistiliitto, Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestö Kieliasiantuntijat sekä av-käännösyrityksiä. Juho Korpela, PJY Vuoden tulokas, toimittaja Juho Korpela on Aamulehden epävirallisen ”nuorisolaisjaoston” perustaja. Osin Korpelan johdolla nuoriso on kokoontunut puhumaan journalismista sekä huolehtimaan henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista pelaamalla yhdessä pesäpalloa, jalkapalloa, biitsiä, ja mölkkyä. Juho Korpela pitää kollegoista huolta, on herkkä huomaamaan muiden ilot ja murheet ja on aina journalismin ja Aamulehden puolella. Järjestötekopalkinto Yhdistysten yhteinen opintomatka Tallinnaan Palkitut Ansa Heinonen, Ilona Noponen, Mikko Peltoniemi ja Tomi Turunen järjestivät aikaa ja vaivaa säästämättä useiden yhdistysten yhteisen opintomatkan Tallinnaan 17.–19. marraskuuta 2023. Ohjelmassa oli vierailuja tiedotusvälineissä sekä monipuoliset puhujat iltapäiväseminaarissa. Matkalla oli osallistujia peräti kahdeksasta yhdistyksestä, kaikkiaan 56 eri puolilta Suomea. Matkaa pidetään alkuna yhdistysten yhteisille opintomatkoille. Järjestötekopalkinnon kunniamaininnat Epsyn kesätoimittajien kesätapahtuma Etelä-Pohjanmaan Sanomalehtimiesyhdistys aloitti nuorten kesätapahtuman järjestämisen vuonna 2004 vastatakseen nuorten journalistien kovaan tiedontarpeeseen. Tilaisuudessa kerrotaan ammattiyhdistysliikkeestä, Journalistiliitosta, miksi siihen kannattaa kuulua sekä yleensä työntekijöiden tilanteesta. Puhujina on yleensä liiton edustajia ja muita alan asiantuntijoita.Nykyään suosittu ilta järjestetään kesän alussa Pohjanmaalla tai Etelä-Pohjanmaalla eri medioiden kesätyöntekijöille sekä vakituisille työntekijöille. Palkinnon vastaanotti Epsyn puheenjohtajana vuonna 2023 toiminut Anders Strandén. Kustantamoiden yhteinen palkkailta Kirjakustantamoiden toimitusosastoiden jäsenistä koostuvaa työryhmä, johon kuuluivat Päivi Syrjänen, Aino Rajala ja Pauliina Rihto, järjesti kustantamoiden yhteisen palkkaillan Otavan tiloissa tammikuussa 2023. Kustantamoiden työntekijöiden yhteinen palkkailta sai osallistuneilta kiitosta. Se avasi keskusteluyhteyttä kustantamoiden eri toimitusosastojen välillä. Tapahtuma myös loi ja vahvisti kustantamoalan tekijöitä yhdistävää sidettä. Illan erityinen anti tuli palkkojen lisäksi työaikakyselyn tiedoista sekä siitä syntyneestä keskustelusta. Avainsanat: valtuusto