Uutiset / 23.01.2015

Palkansaajajärjestöt: Uusi työ tarvitsee tuekseen ajanmukaisen lainsäädännön

Tiedote, vapaa julkaistavaksi

Yhä useampi työn teettäjä ja tekijä kompastuu työlakien, verotuksen ja sosiaaliturvan tulkintojen monimutkaisuuteen. Vanhentunut lainsäädäntö mahdollistaa myös yritysten välisen vääristävän kilpailun työvoimasta ja sysää työntekijöitä turvaverkkojen ulkopuolelle.

Järjestöt huomauttavatkin, että muutoksia pohtineen, tänään työnsä päättäneen Trendi-työryhmän johtopäätelmät jäivät puolitiehen.

– Hallitusohjelmassa sovittu, työvoiman käyttötapoja ja työn tekemisen muutostrendejä selvittämään asetettu Trendi-hanke oli kunnianhimoinen ja tärkeä. Valitettavasti työryhmä ei löytänyt yhteistä näkemystä ja johtopäätökset jäivät ohuiksi.

Palkansaajajärjestöt toivoivat avointa keskustelua tarpeesta uudistaa työn järjestelyjä.

– Työnantajapuoli oli haluton käsittelemään työelämän muutosten esiin nostamia ongelmia ja niihin liittyviä ratkaisuvaihtoehtoja. Odotimme myös työ- ja elinkeinoministeriöltä selkeämpää mukaan tuloa. Loppuraportin tulokset jäivätkin laihoiksi.

Uudessa työssä epävarmuus työstä ja ansioista on lisääntynyt, kun lainsäädäntö ei tunnista osa-aika- ja nollasopimusten nykyisiä käyttötapoja, palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastossa yleistyvää itsensä työllistämistä eikä näiden yhdistelmiä.

 Järjestöt korostavat, että toimeentulon kannalta riittämätön työ lisääntyy koko ajan sekä työsuhteisilla että itsensä työllistäjien joukossa.

– Tästä aiheutuvat ongelmat eivät häviä, vaan siirtyvät seuraavan hallituksen ratkottaviksi.

– Tutkimuksia ja selvityksiä on riittävästi, seuraavaksi tarvitaan tekoja ja lainsäädäntöä. Sekä työntekijät että sen tarjoajat tarvitsevat ajanmukaisen ja selkeän työ- ja sosiaalilainsäädännön, järjestöt vaativat.

Muuna kuin yrittäjänä tai toistaiseksi voimassa olevassa kokoaikaisessa työsuhteessa töitä tekee jo lähes 30 prosenttia työvoimasta.

Lisätietoja:
Timo Koskinen, SAK, puhelin 040 731 2387
Heli Ahokas, STTK, puhelin 0400 776 291
Jaana Meklin, Akava, puhelin 0400 741 686
Petri Savolainen, Journalistiliitto, ITSET-ryhmä (Ammattiliittojen itsensä työllistäjien yhteistyöryhmä), puhelin 050 534 2485


Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.