Uutiset / 11.01.2012

NJF: Etiopian tuomitsemat toimittajat vapautettava

Tukholmassa tiistaina kokoontuneet pohjoismaisten journalistiliittojen puheenjohtajat vaativat omien maidensa hallituksia toimiin Etiopiassa tuomittujen ruotsalaisten toimittajien Martin Schibbyen ja Johan Perssonin vapauttamiseksi.

Schibbye ja Persson tuomittiin joulukuussa Etiopiassa 11 vuodeksi vankeuteen laittomasta maahantulosta sekä terrorijärjestön tukemisesta. Toimittajat ovat tunnustaneet laittoman maahantulon, mutta kiistäneet syytteet terrorin tukemisesta.  He päättivät eilen, että eivät valita tuomiostaan vaan hakevat armahdusta.

Pohjoismaisten liittojen puheenjohtajat ymmärsivät hyvin päätöksen perusteet. Valitus olisi voinut johtaa vain tuomion koventamiseen pitkän prosessin jälkeen. Armahdus sen sijaan on hyvinkin mahdollinen, jos yleinen mielipide ja päättäväinen diplomatia toimivat aktiivisesti sen puolesta.

Kyseessä on poliittisesti värittynyt tuomio, sanoo Pohjoismainen journalistiliitto. Ei voida hyväksyä, että työtehtäväänsä suorittavat ammattijournalistit tuomitaan terrorismista. Etiopian hallitus on viime aikoina kiristänyt otettaan journalisteista ja erityisesti maan yksityisestä mediasta. Maassa on kahden ruotsalaisen lisäksi viisi etiopialaista toimittajaa vankilassa.

Kuuden maan journalistiliitot vetoavat kukin oman maansa hallitukseen, jotta nämä kiinnittäisivät huomiota Martin Schibbyen ja Johan Perssonin tilanteeseen.

Lue Suomen ulkoministerin ja kehitysministerin vastaus Journalistiliitolle.

Pohjoismaiden hallitusten täytyy ottaa  selvästi kantaa lehdistönvapauden ja journalistien turvallisuuden puolesta ja vaatia ruotsalaistoimittajien vapauttamista niin pian kuin mahdollista.

Etiopia on yksi Suomen kehitysyhteistyön pitkäaikaisista kumppanimaista. Vuonna 2010 Suomen kahdenvälinen yhteistyö Etiopiassa oli laajuudeltaan 14 miljoonaa euroa.

Pohjoismainen journalistiliitto NJF edustaa 60 000 journalistia kuudessa pohjoismaassa.
 

http://ifex.org/ethiopia/2012/01/04/persson_schibbye_sentenced/

http://ifex.org/ethiopia/

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: Suomi tarvitsee mediapoliittisen ohjelman ja mediatukijärjestelmän

Liitto kannattaa selonteossa esille nostettuun tarpeeseen parantaa lasten- ja nuorten luku-, kieli- ja mediataitoja. Yksi keskeinen toimenpide tämän toteuttamiseksi on laskea kirjojen ja lehtien arvonlisäverokanta nollaan.

Journalistiliitto: Yle-lain muutos haitallinen työntekijöille ja kulttuurille, säästötoimena tarpeeton

Yleisradio on merkittävä työllistäjä. Se tarjoaa paitsi työpaikkoja, mutta myös ostaa ohjelmia, palveluja ja tuotantoja muilta yrityksiltä. Ylen rahoituksen leikkaaminen paitsi johtaa jopa satojen työpaikkojen menetyksiin, niin se myös ajaa ahdinkoon alan tuotantoyhtiöitä sekä freelancereita. Yle on erittäin merkittävä kulttuurin rahoittaja Suomessa, liitto toteaa lakimuutoksesta antamassaan lausunnossa.

Hae nyt Julkisen sanan neuvoston jäseneksi

Ehdokkaiden tulee olla liiton jäseniä sekä perehtyneitä ammattietiikkaan ja Journalistin ohjeisiin.