Uutiset / 18.06.2015

Näin TYKA vaikuttaa journalistin palkkaan

Palkansaajien keskusjärjestöt sopivat työllisyys- ja kasvusopimuksen (TYKA) kolmannen vuoden eli ensi vuoden palkankorotuksista maanantaina 15. kesäkuuta. Suomen Journalistiliitto (SJL) puolestaan on juhannusviikolla sopinut kahden TYKAan sidotun sopimusalan korotuksesta työnantajaliitto VKL:n kanssa.

Neuvottelut Yleisradion ohjelmatyöntekijöiden sekä Yhtyneet-sopimuksen piirissä työskentelevien Ylen freelancereiden korotuksista siirtyvät elokuulle, koska työnantajaliitto PALTA haluaa odottaa Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK) tarkempia tulkintaohjeita sopimuksille.

Keskusjärjestöihin kuulumattomana liittona SJL ei ole halunnut suoraan sitoutua keskusjärjestöjen päätöksiin, vaan se soveltaa TYKAn yleistä linjaa omiin sopimusaloihinsa. TYKAa sovelletaan kustannustoimittajien, MTV:n, Yleisradion sekä Yhtyneet-sopimuksen piirissä työskentelevien palkkoihin. Myös elokuva- ja tv-tuotannon tes on kytketty TYKAn tasoon, mutta sen korotuksista neuvotellaan vasta lokakuussa.

TYKAan sitoutumattomiin sopimusaloihin kuuluu muun muassa lehdistö.

Kustannustoimittajien henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 17 euron yleiskorotuksella. Tietyn tulotason ylittävillä korotus on 0,47 prosenttia.

Kustannustoimittajien vähimmäispalkkoja korotetaan 17 eurolla. Uudet vähimmäispalkat 1.11.2015 alkaen ovat:

Harjoittelijat:                 2 019 e

Palkkaluokka AT 1:          2 268 e

AT 2:                                   2 513 e

AT 3:                                   2 785 e

Osa-aikaisilla kustannustoimittajilla korotus suhteutetaan työaikaan. Korotukset ovat voimassa kustannustoimittajien työehtosopimuksen loppuun eli 30.11.2016 asti.

 

MTV:n ohjelmatyöntekijöiden palkat nousevat 1.1.2016 alkaen. Henkilökohtaisia kuukausipalkkoja korotetaan yleiskorotuksella 14,67 euroa tai tietyn palkkarajan ylittävillä 0,39 prosenttia. Myös taulukkopalkkoja korotetaan 14,67 euroa tai 0,39 prosenttia. Osa-aikaisilla työntekijöillä korotus suhteutetaan työaikaan.

 

TYKAn korotukset 12 kuukaudelle ovat 16 euroa tai 0,43 prosenttia. MTV:n korotus on TYKAn tasoa hieman pienempi siksi, että MTV:n sopimuskausi päättyy marraskuun 2016 lopussa. Näin ollen TYKAn mukaiset korotukset ovat voimassa koko vuoden sijasta 11 kuukautta. Kustannustoimittajien korotukset puolestaan ovat voimassa 13 kuukautta, joten korotus on TYKAn tasoa suurempi.


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.

Journalistiliitto ja SFJ lausuivat työttömyysturvan yhdistelmävakuutusta koskevasta lakiesityksestä

Yhdistelmävakuutuksella voisi vakuuttaa laajasti niin palkkatyötä, yrittäjyyttä kuin apurahatyöskentelyä työttömyyden varalta. Eistyksessä on kuitenkin myös ongelmia.

Journalistiliitto haluaa seuraavalta hallitukselta toimia kotimaisen median ja kulttuurin tukemiseksi 

Journalistiliiton hallitusohjelmatavoitteissa vuosille 2027–2030 ehdotetaan useita käytännön toimia, joilla hallitus voisi tukea kotimaista media- ja kulttuurialaa.