Uutiset / 13.12.2012

Mustafa Balbayn kirje suomalaisille journalisteille

Suomen Journalistiliitolle

Hyvät kollegat,

Journalistisen toimintani takia olen ollut neljä vuotta Istanbul-Silivrin vankilassa*, jonka olosuhteet vastaavat keskitysleiriä.

Minua ollaan tuomitsemassa tähän tarkoitukseen varta vasten perustetussa, vankilan sisäisessä oikeusistuimessa.

Turkki etääntyy nopeasti yhä kauemmas laillisuusperiaatteen noudattamisesta. Varsinkin Istanbul-Silivrin kulissioikeudenkäynneissä laki on hallituksen käsissä, ja sitä käytetään koston välineenä.

Esimerkistä käy meneillään oleva Ergeneko-oikeudenkäynti. Sotilasvallankaappausaikeiden tutkinnan suojissa on poliittisia vastustajia valheellisesti syytetty valtion vastaisesta vehkeilystä, ja heitä on vangittu.

Tässä yhteydessä osallistuin vaaleihin vuonna 2011, ja tulin valituksi parlamenttiin CHP:n, Turkin Tasavaltalaisen kansanpuolueen edustajana. CHP on Turkin merkittävin oppositiopuolue. Huolimatta siitä, että parlamentaarikkona edustan kansan tahtoa, poliittinen valtaeliitti neuvoi oikeutta vangitsemaan minut.

Rajoittamalla oikeuttani puolustukseen ja jättämällä todisteiden arviointivaiheen väliin oikeusistuin etenee suoraan ratkaisuvaiheeseen. Syyttäjän haluama tuomio julistetaan 13. joulukuuta 2012.

Kahdeksan parlamentin jäsentä, lähes sata toimittajaa, lähes tuhat yliopisto-opiskelijaa ja tuhansia eri alojen työntekijöitä on vangittu Turkissa, koska heidän toimintansa ei ole poliittisten vallanpitäjien mieleen.

Kutsumme teitä sanomaan ”Ei Turkin laittomuuksille” 13. joulukuuta kaikissa sopiviksi katsomissasi yhteyksissä, mutta erityisesti sosiaalisessa mediassa.

MUSTAFA BALBAY

SILIVRIN VANKILA, ISTANBUL

*Silivri on Istanbulin maakuntaan kuuluva piirikunta. Siellä sijaitseva vankila, viralliselta nimeltään Silivri Ceza İnfaz Kurumları Kampüsü on Euroopan suurin rangaistuslaitos.

Lisätietoa Mustafa Balbay -sivulta


Katso myös

Kaikki uutiset

Tutustu uuteen itsensätyöllistäjien tietosivustoon

Sivustolle on koottu hyödyllistä tietoa työskentelystä itsensätyöllistäjänä niin lehdistössä, av-alalla kuin kustannusalalla. Sieltä löydät muun muassa eri alojen palkkiosuositukset, tietoa yrityksen perustamisesta ja Mediakunnasta.

Liitto pohtii eläkeläisjäsenmaksun nostamista vähimmäismaksun tasolle

Maksun korottamisesta päättää liiton valtuusto. Sitä ennen siihen saavat ottaa kantaa liiton jäsenyhdistykset.

Kaipaatko virkistystä? Hae stipendiä!

Journalistiliiton jäsenten virkistysstipendit ovat haettavissa syys-lokakuussa. Stipendi oikeuttaa viikon maksuttomaan oleskeluun Vierumäen lomatalossa. Voit hakea myös 500 euron arvoista stipendiä, jonka voi käyttää Lomarenkaan valikoimasta löytyvän kohteen majoituskuluihin.