Uutiset / 21.02.2014

Maaliskuussa 20 euron korotukset kustannustoimittajille ja tv- ja elokuva-alalle

Kustannustoimittajien yleissitovan työehtosopimuksen mukaan sekä henkilökohtaisia että taulukkopalkkoja korotetaan 1.3.2014 alkaen 20 eurolla. 

Elokuva- ja tv-tuotantoa koskevan työehtosopimuksen soveltamisalalla kuukausipalkkataulukoita sekä henkilökohtaisia palkkoja korotetaan niin ikään 20 euroa. Päiväpalkkojen korotus on 0,6%. 


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.