Uutiset / 19.04.2012

Liitto tutkii palkat – vastaa jos saat lomakkeen


Suomen Journalistiliitto selvittää jäsentensä palkkaustietoja, sillä tehokas edunvalvonta voidaan perustaa parhaiten suoraan jäseniltä kerättyihin tietoihin.

Työmarkkinatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää toimitus- ja ohjelmatyötä. Otokseen on arvottu kaikkiaan n. 3000 liiton jäsentä.

Vastauksia odotetaan siis vain niiltä jäseniltä, jotka saavat postitse kyselylomakkeen.

Vastauksia odotamme 4.5.2012 mennessä.

Vastaamiseen tarvitaan lomakkeen saatekirjeestä löytyvä juokseva numero ja henkilökohtainen käyttäjänimi.

Vastaamisesta voidaan muistuttaa sähköpostilla ja tekstiviestein. Tutkimuksen tulokset valmistuvat syyskuun alussa.

Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan palkintona viikko liiton lomatalossa voittajan valinnan mukaan joko Saariselällä tai Vierumäellä. Lisäksi vastanneiden kesken arvotaan kaksi lahjakorttia (á 100 €). Arvonta tapahtuu koneellisesti lomakkeissa olevan juoksevan numeron perusteella. Numero ja vastauksesi sisältö eivät yhdisty toisiinsa missään tutkimuksen vaiheessa, joten vastaus säilyy anonyyminä.

Tutkimuksen toteutuksesta vastaa TNS Gallup Oy. Työsuhteisia liiton jäseniä koskeva tutkimus on toteutettu edellisen kerran vuonna 2010 ja freelancereita koskeva vuonna 2011.


Lähempiä tietoja tutkimuksesta antavat:

Suomen Journalistiliitto, järjestöasiamies Marja Palmunen, puh. 050 359 3829 (marja.palmunen@journalistiliitto.fi ja

TNS-Gallup Oy, yksikönjohtaja Sakari Nurmela, puh. (09) 613 50 587.

SUOMEN JOURNALISTILIITTO –
FINLANDS JOURNALISTFÖRBUND ry.

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.