Uutiset / 03.12.2020

Liitto striimaa jatkossa osia valtuuston kokouksista

Valtuuston kokouksissa on käytetty tänä vuonna etäosallistumisen mahdollistavaa tekniikkaa. Kuva kevätvaltuustosta. Kuva:
Journalistiliitto alkaa valmistella valtuuston kokousten striimaamista. Tarkoitus on, että jäsenten katsottavissa olisi suorana ja tallenteena osa kokouksesta. Liiton syysvaltuusto päätti Pohjois-Karjalan Journalistiyhdistyksen aloitteen mukaisesti, että jäsenet voivat jatkossa seurata sisällöllisesti kiinnostavia kokonaisuuksia. Alkuvaiheessa kyse olisi kokeilusta, josta tiedotetaan jäsenille laajasti ja hyvissä ajoin. Aloitteen mukaan päätöksenteon avoimuus on liitossa tärkeää. Keskeistä on se, että seuraaminen olisi mahdollista, eivät katsojaluvut. Valtuusto keskusteli asiasta pitkällisesti. Keskusteluissa tuotiin esille muun muassa se, mitkä osuudet olisivat luontevia striimattavaksi ja miten mahdollinen striimaus vaikuttaisi asioiden käsittelyyn. Myös tietoturva ja  valtuuston kokousten rakenteen kehittäminen olivat esillä. Tavoitteena on löytää toimiva kokonaisuus siten, että kokouksissa voitaisiin edelleen käydä luottamuksellista keskustelua ja toisaalta keskustella avoimemmin ja samalla informoida jäsenistöä laajemmin.

Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.