Uutiset / 03.10.2024

Liitto sopi Demokraatin kanssa freetyön ehdoista

Journalistiliitto ja Demokraatti neuvottelivat 23.9.2024 freetyön vähimmäisehdoista. Kuvassa Anna-Sofia Nieminen, Ville Hänninen, Eveliina Tuominen, Petri Savolainen, Petri Korhonen ja Heikki Sihto. Kuva: Anna-Liisa Blomberg

Journalistiliiton hallitus hyväksyi tänään 3.10. uuden sopimuksen lehdistön itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista.

Journalistiliitto ja Demokraatti ovat nyt tehneet sopimuksen, joka takaa lehdelle työtä tekeville freelancereille työn vähimmäisehdot. Journalistiliiton itsensätyöllistäjien neuvottelukunta keskusteli Demokraatin kanssa asiasta syyskuun lopulla.

”Freelancereiden vähimmäisehdoista sopiminen laajenee vääjäämättä, vaikka tahti onkin vielä turhan verkkainen”, sanoo liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen. Aiemmin samanlainen sopimus tehtiin syksyllä Kansan Uutisten kanssa.


Katso myös

Kaikki uutiset

Pohjoismaiden journalistiliitot: Syvä huoli Islannin uutismedian ja journalismin heikentymisestä

Toimitukset ovat olleet taloudellisen paineen alla jo vuosien ajan samalla, kun mainostulot ovat siirtyneet globaaleille teknologiayhtiöille. Islannin pienet mediamarkkinat ovat erityisen haavoittuvaisia taloudellisille ja teknologisille muutoksille.

Virheellisiä muistutuksia jäsenmaksuista

Osalle Journalistiliiton jäseniä on lähtenyt virheellisiä muistutuksia maksamattomista jäsenmaksuista. Muistutus on tullut, vaikka jäsenmaksut ovat kunnossa. Virheellisiä viestejä on tullut työnantajaperinnässä olevista maksuista.

Ehdota liiton ansiomerkin saajaa

Ehdotusten hyviin perusteluihin kannattaa panostaa, sillä ansiomerkki ei seuraa automaattisesti jonkin luottamustehtävän hoitamisesta.