Uutiset / 09.01.2013

Kuubassa himoitaan vapaita nettiyhteyksiä

Havanna (IPS – Ivet González) Vapaus käyttää internetiä on monen kuubalaisen mielestä välttämätön edellytys maan kehitykselle. Kuuban johto etenee asiassa kuitenkin varoen.

”Nykyaikainen kehitys ei ole mahdollista ilman informaatioteknologian täysimittaista hyödyntämistä”, kuubalainen taloustieteilijä Ricardo Torres uskoo.

Samaa mieltä ovat lukuisat kuubalaiset, jotka osallistuivat keskusteluun aiheesta uutistoimisto IPS:n nettisivulla. ”Kuuban on aika laskeutua 2000-luvulle”, oli yleinen näkemys.

Moni uskoo, että teknologiaa ja yhteyksiä parantamalla työllisyys kohenisi niin valtion yrityksissä kuin pienissä yksityisfirmoissakin.

Vapaan netin tiellä on kuitenkin sekä taloudellisia että poliittisia esteitä. Jälkimmäisiin kuuluu yli 50-vuotinen vihanpito Yhdysvaltojen kanssa.

Talous ja politiikka

Internet alkoi yleistyä 1990-luvulla, jolloin Kuuban talous kynti syvässä lamassa Itä-Euroopan sosialismin romahdettua.

”Kuuba ei suunnannut riittävästi voimavaroja teknologian kehittämiseen sosiaalis-taloudellisten ja geopoliittisten syiden vuoksi”, Torres muotoilee.

Yhdysvalloista on yritetty toimittaa saarelle salaa kännyköitä ja tietokoneita, minkä Kuuba on tuominnut puuttumiseksi sisäisiin asioihinsa.

Vuonna 2011 kerrottiin, että Kuuban ja Venezuelan välille valmistuu merenalaisen valokuitukaapeli helpottamaan yhteyksiä Karibian alueen ja Keski-Amerikan välillä.

Toukokuussa 2012 Venezuela ilmoitti kaapelin olevan toiminnassa, mutta Kuubassa asiasta ei ole hiiskahdettukaan.

Virallisten ennakkotietojen mukaan kaapelin piti nopeuttaa Kuuban hitaita teleyhteyksiä 3000-kertaisesti ja alentaa kustannuksia 25 prosenttia.

Koulut etusijalla

Kuuban tietoliikenneministeri Maimir Mesa kertoi joulukuussa parlamentille, että hallitus asettaa etusijalle internetyhteyksien järjestämisen kouluille ja muille yhteisöille.

Ministeri lupaili myös matkapuhelujen halpenevan. Harvalla kuubalaisella on mahdollisuus käyttää sähköpostia kotonaan, ja yhteys on useimmiten modeemivälitteinen. Jotkut turvautuvat kalliisiin nettikahviloihin, joita toimii pääasiassa hotelleissa.

Eräät ravintolat ja muut pienet kuubalaisyritykset ovat jo alkaneet hyödyntää nettiä ja sen sosiaalista mediaa lähinnä ulkomaille suuntautuvassa markkinoinnissaan.

Tilastojen mukaan 11,2 miljoonalla asukkaan Kuubassa oli vuonna 2011 vain 1,3 miljoonaa kännykkäliittymää. Internetiä tai Kuuban sisäistä intranetiä käytti yhteensä 2,6 miljoonaa henkeä.

(Inter Press Service)

 

Sananvapaus kutistuu

Kuuban hallituksen vastustajia joutui vuonna 2012 pidätetyksi 6 602 kertaa, riippumaton Kuuban ihmisoikeuskomissio raportoi. Vuonna 2011 vastaava luku oli 4 123 ja 2010 vain 2 074.

Järjestön mukaan pidätysten lisääntyminen heijastaa kuubalaisten kasvavaa tyytymättömyyttä hallituksen politiikkaan, joka yrittää tukahduttaa arvostelun. Taustalla nähdään myös köyhyys ja näköalattomuus.

Kuuban hallitus syyttää Yhdysvaltoja ja muita ulkopuolisia kritiikin yllyttämisestä ja tukemisesta. (Lähde: Reuters)


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.