Uutiset / 03.10.2011

Kustannustoimittajien palkkaneuvotteluille jatkoaika

Journalistiliiton ja Viestinnän Keskusliiton neuvottelut kustannustoimittajien palkankorotuksista jatkuvat. Alunperin neuvotteluille asetettu takaraja oli syyskuun lopussa. Yleinen työmarkkinatilanne on kuitenkin vaikeuttanut ratkaisun löytymistä ja osapuolet totesivat, ettei palkkasopimus synny alkuperäisen aikataulun mukaisesti,vaan neuvotteluja jatketaan lokakuussa. Liitot sopivat, että viivästymisestä huolimatta korotukset voivat tulla takautuvasti voimaan lokakuun alusta, mikäli sopimukseen päästään.

Mikäli sopimukseen ei päästä lokakuun loppuun mennessä, on työehtosopimus palkkamääräysten osalta irtisanottavissa puolin ja toisin välittömästi, kun neuvotteluiden todetaan katkenneen.


Katso myös

Kaikki uutiset

Tutustu uuteen itsensätyöllistäjien tietosivustoon

Sivustolle on koottu hyödyllistä tietoa työskentelystä itsensätyöllistäjänä niin lehdistössä, av-alalla kuin kustannusalalla. Sieltä löydät muun muassa eri alojen palkkiosuositukset, tietoa yrityksen perustamisesta ja Mediakunnasta.

Liitto pohtii eläkeläisjäsenmaksun nostamista vähimmäismaksun tasolle

Maksun korottamisesta päättää liiton valtuusto. Sitä ennen siihen saavat ottaa kantaa liiton jäsenyhdistykset.

Kaipaatko virkistystä? Hae stipendiä!

Journalistiliiton jäsenten virkistysstipendit ovat haettavissa syys-lokakuussa. Stipendi oikeuttaa viikon maksuttomaan oleskeluun Vierumäen lomatalossa. Voit hakea myös 500 euron arvoista stipendiä, jonka voi käyttää Lomarenkaan valikoimasta löytyvän kohteen majoituskuluihin.