Uutiset / 07.04.2020

Koronaepidemia korostaa itsensätyöllistäjien aseman turvaamista lainsäädännössä

Itsensätyöllistäjiä edustava ITSET-ryhmä vaatii työsuhteen suojan laajentamista työsuhteen kaltaisissa olosuhteissa työtä tekeviin. Suomessa työn vähentymisen isku on osunut tähän mennessä palvelu- ja kulttuurialoihin, jossa on paljon itsensätyöllistäjiä. Suojan laajentaminen on koronaepidemian vuoksi entistä ajankohtaisempi ja siihen on aikaisempaa painokkaammin sitouduttava etsimään pysyviä ratkaisuja. Tavoite on kirjattu myös pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan. Poikkeusajan ratkaisuna yhteiskunta on korvaamassa itsensätyöllistäjien menetettyjä ansioita ja syntyneitä toimintakuluja. Tämä on erittäin hieno toimi akuutin kriisin aikana, ja ITSET-ryhmä kiittää. Kriisin yli on kuitenkin tärkeä nähdä. Palauttamalla nämä näennäisyrittäjinä toimivat työn suorittajat työoikeuden piiriin vältytään tulevaisuudessa nyt nähtäviltä yksilöllisiltä tragedioilta ja turvataan yhteiskunnan rahoituspohja. Osittaisten sosiaaliturvauudistusten sijaan on haettava ensisijassa työoikeudellista ratkaisua. Vaikka koronakriisi on tuomassa muutoksia hallitusohjelmaan ja hallituksen työllisyystyöryhmiin, on itsensätyöllistäjien aseman turvaamisessa kyse työoikeuden keskeisen periaatteen eli heikomman suojan toteuttamisesta. ITSET-ryhmän mukaan koronakriisi on vain korostanut sitä, että työmarkkinoiden heikompaa pitää suojella ja työsopimuslain täsmennys pitää toteuttaa. Koronaepidemia on tuonut esiin uudella voimalla sen, mitä on tehdä työtä palkkasuhteen ulkopuolella, itsensätyöllistäjänä. Heillä ei ole välttämättä y-tunnusta, ei toiminimeä eikä maksettuja työttömyysvakuutusmaksuja. Tilanne on tärähtänyt ilman suojaavia rakenteita suoraan yksilöihin.   ITSET-ryhmä: Akava Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Palvelualojen ammattiliitto PAM Suomen Journalistiliitto Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU Teatteri ja mediatyöntekijöiden liitto Teme Tieteentekijät Toimihenkilöliitto ERTO   Lisätietoja: Petri Savolainen Suomen Journalistiliitto 050-5342485 Anu Suoranta Teme 040-1809110 Eri ammattiliittojen ja palkansaajien keskusjärjestöjen ITSET-ryhmä on vuosien ajan tuonut esiin itsensätyöllistämisen ongelmakohtia ja esittänyt keinoja niiden korjaamiseksi. Ryhmä tekee aktiivista vaikuttamistyötä itsensätyöllistäjien aseman parantamiseksi työmarkkinoilla.

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.