Uutiset / 21.03.2023

Keikkatyöläisen sosiaaliturvaopasta päivitetty

Keikkatyöläisen sosiaaliturvaoppaasta ilmestyi viime vuoden alussa uudistettu versio, ja nyt sen tietoja on päivitetty vuodelle 2023. Opas kertoo suomalaisesta sosiaaliturvasta keikkatyötä tekevän näkökulmasta. Oppaassa on ajantasaista tietoa esimerkiksi eläketurvasta, perhevapaista ja työttömyysturvasta. Oppaan ylläpitäjänä on Kulttuurialan liittojen neuvottelukunta, johon kuuluvat Muusikkojen liitto, Näyttelijäliitto, Suomen Journalistiliitto, Teatteri- ja Mediatyöntekijöiden liitto, Taide- ja kulttuurialan ammattiliitto TAKU sekä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK. Päivitystyön teki vapaa toimittaja Anna-Sofia Nieminen, joka työskentelee parhaillaan myös Suomen freelance-journalistien va. toiminnanjohtajana. Keikkatyöläisen sosiaaliturvaopas 2023. Teksti: SFJ

Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.

Liitto hyväksyi ostotarjouksen Saariselän lomapaikasta – jo tehdyt lomavaraukset pysyvät voimassa

Saariselän lomapaikkoihin ei voi enää tehdä uusia varauksia. Lomailla voi yhä Vierumäellä ja yhdistysten omissa lomapaikoissa.