Uutiset / 10.06.2015

Valintalautakunta valmistelee JSN:n puheenjohtajan hakua

JSN:n tiedote:


Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen hallitus on asettanut valintalautakunnan valmistelemaan Julkisen sanan neuvoston uuden, päätoimisen puheenjohtajan valintaa. Valintalautakunta vastaa käytännön hakuprosessin hoidosta.

Valintalautakuntaan nimettiin liittojohtaja Mikko Hoikka Aikakausmediasta, liittojohtaja Jukka Holmberg Sanomalehtien Liitosta, päätoimittaja Atte Jääskeläinen Yleisradiosta sekä Journalistiliiton entinen puheenjohtaja Arto Nieminen. Nieminen toimii valintalautakunnan puheenjohtajana.

Puheenjohtajan paikka tulee haettavaksi elokuussa. Esityksen uudesta puheenjohtajasta tekee JSN:n kannatusyhdistyksen hallitus yhdistyksen ylimääräiselle kokoukselle. Tavoitteena on, että se valitsee uuden puheenjohtajan syys–lokakuun vaihteessa.

JSN:n puheenjohtajan Risto Uimosen työsuhde päättyy vuoden 2015 lopussa. Uimonen aloitti JSN:ssa vuonna 2010. Nykyisten sääntöjen mukaan sama henkilö saa olla puheenjohtajana korkeintaan kaksi kolmivuotiskautta.

Uuden puheenjohtajan toimikausi on neljä vuotta. Hän voi toimia tehtävässä kaksi nelivuotiskautta.

 

Lisätiedot: Arto Nieminen +358 400 981 957


Katso myös

Kaikki uutiset

Kaipaatko virkistystä? Hae stipendiä!

Journalistiliiton jäsenten virkistysstipendit ovat haettavissa syys-lokakuussa. Stipendi oikeuttaa viikon maksuttomaan oleskeluun Vierumäen lomatalossa. Voit hakea myös 500 euron arvoista stipendiä, jonka voi käyttää Lomarenkaan valikoimasta löytyvän kohteen majoituskuluihin.

Lokakuussa liiton neuvottelemia palkankorotuksia

Journalistiliitto on neuvotellut media-alalle työehtosopimukset. Neuvottelujen tuloksena lokakuun alusta alkaen tulee palkankorotuksia lehdistöön sekä elokuva- ja televisiotuotantoalalle. 

Voit nyt lisätä pressikorttiin kuvasi

Sähköinen pressikortti löytyy Journalistiliiton jäsenten mobiilisovelluksesta. Sovellus uudistui kesän aikana. Löydät sovelluksesta helpommin esimerkiksi jäsenetusi.