Uutiset / 16.10.2014

JSN:ltä vain yksi langettava

Julkisen sanan neuvosto antoi 15.10. pitämässään kokouksessa vain yhden langettavan päätöksen. Sen sai Etelä-Saimaa, joka oli lompakkovarkaista varoittelevassa verkkojutussaan julkaissut valokuvan ajokortista. Kuvassa näkyi ajokortin haltijan henkilötiedot allekirjoituksineen.

Kantelun tehneen ajokortin haltijan mukaan hänen yksityiselämän suojaansa on loukattu törkeästi, koska ”henkilötietoja voidaan käyttää väärin, esimerkiksi taloudellista etua haettaessa”. Kuva ehti olla verkossa puoli vuorokautta, ja se poistettiin vasta kantelijan pyynnöstä.

Etelä-Saimaa sai samassa kokouksessa myös vapauttavan päätöksen. JSN kertoo tiedotteessaan "melkeinpä kiitelleensä" Etelä-Saimaata jutusta, joka kertoi suureen rakennushankkeeseen liittyvistä epäkohdista. Jutussa kuultiin myös kantelijaa, joka olisi halunnut selvittää omia näkemyksiään vielä jutun jälkeen. Etelä-Saimaa torjui kantelijan kirjoituksen liian pitkänä.

Lapuan Sanomat, Ilkka ja Pohjalainen saivat vapauttavan päätöksen samasta uutisaiheesta. Lehdet olivat kertoneet törkeistä talousrikoksista tuomitun henkilön nimen. JSN toteaa näiden päätösten perusteluissa, että "vankeusrangaistuksen, liiketoimintakiellon ja satojen tuhansien eurojen korvausten sekä tuomitun vastuullisen aseman perusteella nimen paljastaminen ei ollut kohtuutonta."

Päätökset löytyvät JSN:n verkkosivuilta.


Katso myös

Kaikki uutiset

Muutoksia jäsenmaksun maksamiseen e-laskulla: Varmista oikea maksun määrä

Työsuhteinen jäsenen e-laskuun ei enää ole merkitty edellisen kuukauden maksettua summaa valmiiksi.

Nicaraguan uutispimennys syvenee: Valtaosa journalisteista on maanpaossa, loput hiljakseen

Ainoastaan pääkaupungista Managuasta löytyy jokunen itsenäinen media ja nekin altistuvat itsesensuurille ja valtion vakoilulle. Nicaraguan hallinto yhdistää useita sorron menetelmiä hiljentääkseen toimittajat: muun muassa pelottelua, takavarikointeja, vangitsemisia ja pakotettua maastamuuttoa.

Ylen itsensätyöllistäjä: Älä kiirehdi puitesopimuksesi uusimista – liitto neuvottelee parhaillaan työehdoista ja vähimmäispalkkioista

Neuvottelujen piirissä ovat myös ne itsensätyöllistäjät, jotka tekevät työtä Ylelle väliportaan, kuten osuuskunnan tai tuotantoyhtiön, kautta.