Uutiset / 09.10.2014

IL, KSF ja Alma360 irtisanovat kymmeniä

Iltalehteä kustantavan IL-Median yt-neuvottelut saatiin päätökseen tällä viikolla. Iltalehden ulkoasutuotannosta irtisanotaan 16 työntekijää, jotka ovat kuvaajia, taittajia, kuvankäsittelijöitä ja kuvasihteereitä.

Ruotsinkielisiä lehtiä kustantavasta KSF Mediasta irtisanotaan 19 työntekijää, joista kymmenen lähtee toimituksista.

Asiakaslehtitalo Alma360:ssa irtisanotaan 13 henkilöä. Heistä kymmenen on journalistisen työn tekijöitä.

Länsi-Savo-konsernin paikallislehtiä julkaisevassa ESV-Paikallismedioissa yt-neuvottelujen piirissä oli kaikkiaan 50 työntekijää. Työnantaja ilmoitti tavoitteekseen vähentää enintään yhdeksän henkilöä. Neuvottelujen tuloksena kolme ESV-Paikallismedioiden toimittajaa siirtyy konsernin sisällä päivälehtiä julkaisevan Etelä-Savon Viestinnän palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Muut henkilöstövähennykset tarkentuvat loppuvuoden aikana.

Neuvotteluista kertoo lisää torstaina 16.10. ilmestyvä Journalisti.

Nina Erho / Journalisti


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.