Uutiset / 01.03.2016

Freelancereille apurahoja turvakoulutukseen

Apurahoja voi hakea kurssimaksuun sekä matkakuluihin. SPR järjestää Security and Safety -kurssin Hälvälässä 12.–15. toukokuuta 2016. Tutustu kurssin ohjelmaan täällä. SPR valitsee kurssille pääsevät journalistit.

Apurahahaku päättyy 18. maaliskuuta klo 16.00, jolloin apurahahakemuksen tulee olla lähetetty Jokesin sähköiseen apurahajärjestelmään. Apurahahakemukseen liittyvä sitoumus on tulostettava apurahajärjestelmästä, allekirjoitettava ja lähetettävä postitse Jokesin toimistolle. Sitoumuksen on oltava perillä viimeistään 21. maaliskuuta. Nämä apurahat on tarkoitettu sekä printti- että sähköisen median freelancereille.

Suomalaisetkin toimittajat ja kuvaajat työskentelevät ajoittain kriisialueilla ja muissa vihamielisissä ympäristöissä. Toistaiseksi suomalaisia journalisteja ei ole kuollut eikä joutunut kidnapatuiksi, mutta moni muistaa vieläkin selvittämättä olevan ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkolan murhan Meksikossa huhtikuussa 2010. Riskit kasvavat koko ajan. Kansainvälisen journalistiliiton tuoreen raportin mukaan vuodesta 1990 lähtien maailmalla on surmattu ainakin 2297 journalistia ja tahti on kiihtynyt viime vuosina. Viisi viime vuotta surmia on tehty kahden hengen viikkovauhtia.

Suurten mediayhtiöiden työntekijöillä on mahdollisuus saada turvakoulutusta työnantajan maksamana, mutta pienten firmojen henkilöstö ja erityisesti freelancerit ovat usein liikkeellä vailla koulutusta ja taloudellisista syistä jopa vajaasti vakuutettuina. Moni kansainvälinen mediatalo jo kieltäytyy ottamasta juttuja journalisteilta, joilla ei ole turvakoulutusta, jotta eivät rohkaisisi hurjapäitä ottamaan turhia riskejä. Tämä saattaa muodostua journalistin kansainvälisen uran esteeksi. Jokes haluaa tukea freelancereita ulkomaan uralla ja auttaa heitä pysymään turvassa erityisesti kriisialueille tehtävillä juttumatkoilla.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto sopimukseen kolmen kustantamon kanssa freetyön ehdoista

Journalistiliitto on saavuttanut neuvottelutuloksen kolmen kustantamon, Arthousen, Jalavan ja Tietosanomien kanssa itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista.

Sopimus takaa yhtiölle työtä tekeville freelancereille työn vähimmäisehdot.

Journalistiliitto: Suomi tarvitsee mediapoliittisen ohjelman ja mediatukijärjestelmän

Liitto kannattaa selonteossa esille nostettuun tarpeeseen parantaa lasten- ja nuorten luku-, kieli- ja mediataitoja. Yksi keskeinen toimenpide tämän toteuttamiseksi on laskea kirjojen ja lehtien arvonlisäverokanta nollaan.

Journalistiliitto: Yle-lain muutos haitallinen työntekijöille ja kulttuurille, säästötoimena tarpeeton

Yleisradio on merkittävä työllistäjä. Se tarjoaa paitsi työpaikkoja, mutta myös ostaa ohjelmia, palveluja ja tuotantoja muilta yrityksiltä. Ylen rahoituksen leikkaaminen paitsi johtaa jopa satojen työpaikkojen menetyksiin, niin se myös ajaa ahdinkoon alan tuotantoyhtiöitä sekä freelancereita. Yle on erittäin merkittävä kulttuurin rahoittaja Suomessa, liitto toteaa lakimuutoksesta antamassaan lausunnossa.