Uutiset / 16.01.2015

Fox jätti JSN:n

Fox-kanava on irtisanoutunut Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen jäsenyydestä. Kanavan ohjelmajohtaja Mikko Silvennoinen ilmoitti maanantaina 12.1. JSN:lle, että Fox eroaa kannatusyhdistyksestä välittömästi.

Yhdeksi syyksi Silvennoinen ilmoitti Foxin siirtymisen C-kanavanippuun Digitan antenniverkossa. Siirtyminen tapahtui irtisanoutumisilmoitusta seuraavana päivänä, tiistaina 13.1.

Silvennoinen sanoo Journalistiliitolle, että Fox kunnioittaa JSN:n työtä ja kuuntelee sen lausuntoja edelleen.

”En kuitenkaan usko, että tällaisen viihdekanavan jäsenyys lisää neuvoston arvoa. Meillä oli kovin vähän annettavaa heille. Foxilla ei ole Suomessa toimitustyötä tekevää henkilökuntaa. C-kanavanipussa mikään muukaan kanava ei ole JSN:n kannatusyhdistyksessä. Kanavanipulla ei ole yleishyödyllisen kanavan velvoitteita, kuten uutis- ja ajankohtaisohjelmat. Tosin jatkamme sellaisten lähettämistä edelleen. Sky News ja National Geographicin ajankohtaisdokumentit pyörivät Foxilla entiseen tapaan”, Silvennoinen sanoo.

JSN:n pääsihteerin Ilkka Vänttisen mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun tiedotusväline irtisanoutuu kannatusyhdistyksestä.

”Muistissani on vain sellaisia jäsenyyden lakkautuksia, jotka liittyvät fuusioihin tai vastaaviin muutoksiin taustayhteisöissämme. Kun esimerkiksi Suomen Kaupallisten Televisioiden Liitto hajosi, siihen kuuluneet yhtiöt tulivat JSN:n suoriksi jäseniksi. Varsinaista muutosta ei siis tapahtunut”, Vänttinen kertoo.

Foxin irtisanoutuminen merkitsee sitä, että Journalistin ohjeet eivät enää sido Foxia eikä kanavan sisällöstä voi kannella JSN:lle.

JSN:n jäsenmaksuissa Foxin lähtö näkyy neljän prosentin vajeena, joka vastaa tänä vuonna 9 500 euroa. Tosin sopimuksen mukaan irtisanomisaika on vuoden eli Foxin kuuluu maksaa vielä tämän vuoden jäsenmaksu.


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.