Uutiset / 13.09.2013

Azerbaidžan lahjoo toimittajia ilmaisilla asunnoilla

Bibi Heibatin alueelle Bakussa valmistui heinäkuun lopulla valtion rakentama 155 huoneiston asuintalo, joka on tarkoitettu yksinomaan journalisteille ja heidän perheilleen. Ilmaisia asuntoja on tarjottu hallitusta myötäilevien viestimien ohella myös riippumattoman ja oppositiomedian toimittajille.
 

Presidentti Ilham Alijevin mukaan asuntojen jakaminen osoittaa, ettei Azerbaidžanissa harjoiteta poliittista syrjintää.

Eräät toimittajat kuitenkin pitävät asuntoja lahjontana, jolla halutaan vaikuttaa uutissisältöihin.

”Viranomaiset ovat lopulta vaihtaneet sananvapauden oikeudeksi maksuttomaan asuntoon”, kommentoi entinen päätoimittaja Šahveled Tšobanoglu.

 
”Linja pysyy”
 

Useiden oppositiopuolueita myötäilevien lehtien toimittajat ovat hakeneet ilmaista valtion asuntoa Bibi Heibatista ja saaneet sen.

Azadliq-lehden päätoimittaja Rahim Hadžijev kertoo vastustavansa hanketta, mutta salli silti kahden vakavasti asunnon tarpeessa olleen toimittajansa lähettää hakemuksen.

”He pyysivät minulta lupaa, enkä voinut kieltää, koska lehti ei pysty maksamaan riittävää palkkaa”, Hadžijev sanoo yhä vaivaantuneena asiasta. Hänen lehtensä saa myös avustusta valtion tukirahastosta.

”Työskentelemme ankarissa oloissa ilman ulkomaisia tukijoita tai mainostuloja”, päätoimittaja selittää.

Hän ja valtion talossa asuvat toimittajat vakuuttavat, ettei tilanne vaikuta lehden eikä journalistien linjaan.

Uutistoimisto Turan oli ainoa yksityinen oppositiomedia, joka kieltäytyi asuntotarjouksista.

Sen toimittaja Hukuk Salmanov vakuuttui siitä, että tarjouksessa oli kyse viestimen sitomisesta eikä yksittäisten toimittajien auttamisesta. Hän näet haki asuntoa omissa nimissään, mutta sai vastauksen, että se onnistuu vain Turanin kirjeenvaihtajana. ”Kieltäydyin tarjouksesta”, hän sanoo.

Viestinnän tukisäätiön johtajalta Vugar Alijevilta ei saatu kommenttia.

 

Vuokra ylittää palkan

Azerbaidžanin toimittajat ovat todella tiukalla. Alan palkat ovat keskimäärin 430 euroa kuussa, ja asunnoista kiskotaan Bakussa usein tuplasti sen verran vuokraa.

”Meidän palkoillamme ei tule toimeen, jos joutuu asumaan vuokralla”, sanoo eräs valtion asunnon vastaanottanut oppositiotoimittaja ja kahden lapsen isä, joka ei halua kertoa nimeään.

Toimittaja muistuttaa, ettei taloa rakennettu Alijevin, vaan valtion rahoilla, joten hän ei ole presidentille kiitollisuudenvelassa.

Toinen oppositiojournalisti Aigun Muradhanli pitää toimittajien tukemista valtion velvollisuutena. Hän valitti presidentille, koska ei saanut asuntoa Bibi Heibatista. Muradhanlille luvattiin asunto myöhemmin, sillä toisen mediatalon rakennustyöt on jo aloitettu.

Yksityisen 525-ci Gazet -lehden päätoimittaja Rašad Mažid on puolestaan tunnustanut julkisesti rikkoneensa sääntöjä: hän haki valtion ilmaista asuntoa vaikka omistaa jo yhden huoneiston.

”Olen ollut pitkään alalla ja ansaitsen sen. Poikani, joka on myös toimittaja, majoittuu uuteen asuntoon. Haluan valtiolta vielä kaksi asuntoa toisille pojilleni”, Mažid kirjoitti lehdessään.


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.