Uutiset / 16.11.2011

Arhinmäki: Tekijän puolella isoja mediakorporaatioita vastaan

Tekijänoikeusasioista vastaavan kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mukaan taiteen ja kulttuurisisältöjen luomisen edellytyksistä täytyy huolehtia, oli kyse mistä taiteenlajista hyvänsä. Hän muistuttuaa, että tekijänoikeudet ovat osa luomisen edellytyksistä, sillä taidetta ei synny ilman toimeentuloa. Osalle luovan alan työntekijöistä tekijänoikeuskorvaukset ovat tärkein tulonlähde

 

- Tekijänoikeuksissa on kysymys luovan työn ja sen tulosten omistuksesta. Tekijät ja levittäjät taistelevat monimutkaistuvassa jakelumaailmassa myös siitä, kuka saa hyödyn kasvavasta luovasta taloudesta, korosti Tekijänoikeusfoorumin tänään Helsingissä avannut Arhinmäki.

Hänen mukaansa on tärkeää huolehtia oikeudenmukaisuudesta ja pienen ihmisen suojasta suuria korporaatioita vastaan. Tämä on myös taloudellinen ja kansallinen etu.

- Jos suuret mediatalot onnistuvat kaavailuissaan ja saavat entistä halvemmalla entistä kattavammat oikeudet tekijänoikeustuotteisiin, ja jättävät tekijöille kasvavasta kakusta pienenevän siivun, ne ampuvat itseään jalkaan.

-Työsuhdetekijänoikeus nousi edellisen kulttuuriministerin kaudella esille, eikä se onneksi edennyt. Sanon "onneksi", sillä minun ministerikaudellani tekijänoikeusolettama ei tule etenemään, Arhinmäki totesi.

Arhinmäen mukaan valtion tehtävä on huolehtia siitä, että luovan talouden hedelmät jaetaan oikeudenmukaisesti. Sen ohella valtion pitää olla lakien ja järjestelmien avulla auttamassa uusien liiketoimintatapojen syntymistä ja innovaatioiden muodostumista.

-Vai olisiko valtion ja kulttuurihallinnon tehtävänä myös suojella hyviä uusia ajatuksia vanhoilta dogmeilta, monopolien ja oligopolien lyhytnäköiseltä tuomiolta uusien luovien jakeluteiden syntyessä?

Arhinmäki ehdottaa muodostettavaksi tekijänoikeusalojen ammattilaisten neuvottelukuntaa, joka toimisi ministeriön neuvoa-antavana elimenä. Vuosittain järjestettävässä, tekijänoikeusasioita käsittelevässä foorumissa nostettaisiin avoimeen keskusteluun alan ajankohtaisia kysymyksiä. Ministerin toimesta opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltaisiin neuvottelukunnan ja foorumin käsiteltäväksi tulevat asiat.

- Mielestäni tämä palvelisi avoimuutta. On tärkeää ottaa myös huomioon kentän vastakkaiset intressit – tosin kaikki tietävät, ettei kaikkia ei voi miellyttää.

Lisätietoja:
-valtiosihteeri Jarmo Lindén, puh. 040 517 3379
-erityisavustaja Anna Tulusto, puh. 040 148 6502


Katso myös

Kaikki uutiset

AVMS-direktiivin mahdollistama maksuvelvoite toisi yli 10 miljoonaa euroa Suomen av-markkinaan

EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia laajentaa kotimaisten audiovisuaalisten tuotantojen rahoituspohjaa ilman, että se rasittaisi valtion budjettia. AVMS-direktiivin 13.2. artiklan mukaisesti suoratoistopalveluiden tarjoajille voidaan asettaa maksu- tai investointivelvoite, joka toisi alalle kasvua kiihdyttäviä lisäresursseja. Tällä hetkellä jo 16 EU-maata on ottanut velvoitteen käyttöön – myös Suomen tulisi edistää asiaa pikaisesti. Velvoittamalla Suomessa toimivat globaalit palvelut rahoittamaan suomalaisia sisältöjä […]

Hovioikeuden päätös Viestikoekeskus-asiassa on erittäin huolestuttava ennakkotapaus

”Hovioikeus katsoi, että toimittajat voidaan tuomita myös jutuista, joita ei koskaan julkaistu. Tällä on ehdottomasti vaientamisvaikutus”, Journalistiliiton puheenjohtaja Marjaana Varmavuori sanoo.

Liitto tukenasi kesälläkin

Keskellä kesääkin jäsenemme voivat olla yhteydessä liittoon jäsenyyttä koskevissa asioissa sekä laki- ja työsuhdeasioissa.