Uutiset / 01.12.2023

Ansiomerkit aktiiveille liiton jäsenille

Liiton ansiomerkit jaettiin valtuuston illallisella. Kuva: Nina Erho Kuva:

Journalistiliiton aktiiveja on palkittu ansiomerkein valtuuston syyskokouksen yhteydessä järjestetyllä illallisella 30. marraskuuta Helsingissä.

Ansiomerkeillä palkittiin kaikkiaan kahdeksan liiton aktiivista toimijaa, näistä Hanna-Kaisa Hämäläiselle postuumisti. Ansiomerkin myöntämisedellytyksenä on ansiokas toiminta liiton hyväksi. Esityksiä palkittaviksi ovat voineet tehdä liiton jäsenyhdistykset, osastot ja yksittäiset jäsenet. Ansiomerkeistä päättää liiton hallitus.

Ansiomerkin saivat valtuuston illallisella Kirsi MattilaMarko KorhonenAnne KotipuroLeena KosonenPekka PajalaSoila Saroniemi ja Tapio Räihä.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitolta 5000 euron lisäavustus Ukrainan journalisteille

Lahjoitus on tarkoitettu Ukrainan Zaporižžjan Resource Centerille käytettäväksi alueella työskentelevien journalistien turvavarusteisiin, nettiyhteyksiin ja muun muassa generaattoreihin.

Liitto sopi Demokraatin kanssa freetyön ehdoista

Sopimus takaa lehdelle työtä tekeville freelancereille työn vähimmäisehdot.

Liitolta sadalle mediapäättäjälle vetoomus: Kaksi lupasi korottaa freelancereidensa palkkioita – Demokraatin kanssa neuvottelutulos

Kampanjaan sitoutuneet mediayhtiöt paljastetaan piakkoin.”On hienoa, että freelancereiden vähimmäisehdoista sopiminen laajenee vääjäämättä, vaikka tahti onkin vielä turhan verkkainen”, sanoo liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.