Käytämme evästeitä sivujen teknisen toiminnan varmistamiseksi ja sivujen kävijämäärätietojen seuraamiseen. Emme kerää tietoja yksittäisistä kävijöistä.

Katso tietosuojaselosteemme

Uusimmat

Kuva: White House / Public Domain

Amerikkalaislehdet yhdessä rintamassa vapaan median puolesta

Noin 350 amerikkalaislehteä julkaisee vapaata lehdistöä puolustavan julkilausuman kun torstaiaamu valkenee Yhdysvalloissa. Lausumien ajatuksena on tuomita erityisesti presidentti Donald Trumpin toistuvat hyökkäykset mediaa vastaan. Jokainen mukana oleva media julkaisee aiheesta oman, yksilöllisen julkilausumansa.

Kampanjassa on mukana lehtiä pienistä suuriin, kaikkialta Yhdysvalloista.  CNN:n uutisen mukaan kampanjassa on merkittävää muun muassa se, että se levittää keskustelun Trumpin hyökkäyksistä Washingtonista ja New Yorkista kaikkialle Yhdysvaltoihin. Vaikka Trumpin retoriikka olisi varsinaisesti suunnattu suurten medioiden politiikan journalisteja vastaan, journalismin vastainen puhe iskee myös pieniin paikallisiin toimijoihin.

Kampanjan ideoi The Boston Globe -sanomalehti. Muun muassa Globen teksti on jo luettavissa. Globen mukaan vapaan median korvaaminen valtiojohtoisella on minkä tahansa valtaa hamuavan, epärehellisen hallinnon keskeinen tavoite.

“Nyt Yhdysvalloilla on presidentti, jonka toistaman mantran mukaan ne mediat, jotka eivät tue maan hallinnon politiikkaa, ovat kansan vihollisia”, Globe niittaa.

Kampanjassa on mukana enimmäkseen sanomalehtiä, mutta myös pieni joukko radio- ja tv-kanavia.