Uutiset / 04.02.2015

Alma Media neuvottelee Kainuun lehtien myynnistä

Alma Media Kustannus Oy on käynnistänyt neuvottelut Kainuun lehtiliiketoimintansa myymisestä Suomalainen Lehtipaino Oy:n kanssa. Kainuun Sanomat, kaupunkilehti Koti-Kajaani ja kolme tilattavaa paikallislehteä siirtyisivät Suomalaiselle Lehtipainolle arviolta maaliskuun puoliväliin mennessä. Asiasta kertoo Alma Media keskiviikkona julkaisemassaan lehdistötiedotteessa.

Tiedotteessa Alma Media Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Kari Juutilainen uskoo, että "uusi omistaja vahvana paikallisena yrityksenä kykenee parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vastatessaan koko sanomalehden tuotantoketjusta".

Suomalainen Lehtipaino Oy:n toimitusjohtaja Tenna Talvi-Pietarila puolestaan sanoo tiedotteessa: "Yrityskauppa on osa kasvustrategiaamme, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme uusia palvelukonsepteja ja liiketoimintamalleja. Kainuulaisena perheyhtiönä meille on tärkeää toimia mukana kehittämässä maakuntaa."

Talvi-Pietarila ei kommentoi sitä, onko lehdissä mahdollisten kauppojen jälkeen luvassa henkilöstö- tai muita muutoksia.

"Vasta kaupan jälkeen ruvetaan suunnittelemaan seuraavia askeleita. Muuta en voi kommentoida", Talvi-Pietarila sanoi Journalistiliitolle puhelimitse.


Katso myös

Kaikki uutiset

Työpaikkani on lakossa, olenko minä? Katso ohjeet Journalistiliiton jäsenelle

Kokosimme tähän muutamia asioita, jotka on hyvä tietää tällaisella työpaikalla.

Maanpakolaistoimitukset verkostoituvat Latinalaisessa Amerikassa

Työhön liittyvät turvallisuusriskit ja rajoitukset ovat ajaneet yhä useampia journalisteja ja viestimiä maanpakoon Latinalaisessa Amerikassa. Uusi yhteistyöverkosto (Relpex) pyrkii helpottamaan paenneiden työtä ja oloa.

Lehdistön ja kustannustoimittajien uudet sopimukset: Palkat nousevat, tasa-arvoiset perhevapaat, itsensätyöllistäjien neuvottelut

Lue tarkemmin, miten lehdistön ja kustannustoimittajien palkat nousevat sopimuskaudella.