Uutiset / 21.11.2013

Yrittäjät STTK kysyy freelancereilta

Eduskuntavaalit pidetään keväällä 2015 ja sen jälkeen muodostetaan Suomelle uusi hallitus ja sille hallitusohjelma.

Nyt on aika vaikuttaa ja ottaa kantaa, mitä asioita Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pitäisi tavoitella tulevaan hallitusohjelmaan yrittäjyydestä.

STTK:n elinkeinopoliittinen ryhmä Yrittäjät STTK antaa puheenvuoron STTK-laisten liittojen yrittäjäjäsenille. Kyselyyn vastaamalla pääset kehittämään yrittäjien ja itsensätyöllistäjien asemaa Suomessa.

Kyselyn vastausaikaa on sunnuntaihin 1.12.

Suomen Journalistiliitolla on yhteistyösopimus palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa, myös STTK:n. SJL:llä on ollut edustaja Yrittäjät STTK -ryhmässä, ja tällä hetkellä sen puheenjohtajana on liiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen.

Lisätietoja kyselystä saa petri.savolainen(at)journalistiliitto.fi.


Katso myös

Kaikki uutiset

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Palkkatutkimus koskee työsuhteessa tehtävää kuukausipalkkaista työtä. Kysely lähetetään noin 6 000 liiton jäsenelle jäsenrekisterissä olevan työsuhdetiedon mukaan. Uutena aiheena tutkimuksessa kysytään jäsenten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.