Uutiset / 06.04.2010

Yhtyneet-sopimus neuvotteluvalmiudessa

Yhtyneet-neuvottelut käynnistetään samassa aikataulussa Ylen ohjelmatyöntekijöiden YOT:n aikapalkkasopimuksen kanssa. Sopimuskausi ja - korotukset ratkeavat näiden neuvotteluiden yhteydessä.

Allekirjoittajajärjestöjen kesken puhuttiin tänään neuvottelun lähtökohdista ja aikataulusta sekä yksityiskohtaisista tekstiesityksistä.

Ennen varsinaista tes-neuvotteluja Ylessä neuvotellaan jo kahdesta sopimukseen liittyvästä asiasta.

Ylen freekääntäjille halutaan töiden turvaamiseksi MTV-mallin mukainen jatko erillissopimukseen. MTV:n freekääntäjien erillissopimuksesta sovittiin jo 1.3.

Lisäksi jo pidemmän aikaa on valmisteltu uusintakorvauksiin liittyvää ns. Ylen digisopimuksen pöytäkirjaa. Siinä tulee sovittavaksi ennen vuotta 2010 tehtyjen, vanhojen ohjelmien uusinnoista maksettava könttäkorvaus. Vuonna 2010 kun ei enää tule maksuun perinteisiä uusintakorvauksia.

Neuvottelussa olevan mallin mukaan ensimmäisen kerran, vuoden 2010 uusintakorvaukset tulisivat maksuun Kopioston kautta vuoden 2011 alkupuolella. Uusien ohjelmien osalta uusintakorvausten "menetys" on otettu huomioon korottamalla kahteen otteeseen ensilähetyksen tariffeja.

Yhtyneet-sopimuksen allekirjoittajina on Journalistiliiton lisäksi yhdeksän muuta järjestöä mm. Akava, PAM ja TeMe. SJL:n sopimuksista se on neljänneksi suurin ja sen piirissä on noin 450 liiton jäsentä.

Petri Savolainen 31.3.2010


Katso myös

Kaikki uutiset

Luovat alat: Taide- ja kulttuurialan työttömyysturvaa korjattava

Journalistiliitto, Suomen freelance-journalistit, Suomen Taiteilijaseura ja Tapahtumateollisuus ovat ottaneet yhdessä kantaa alojen työttömyysturvan kehittämiseen. Yhdistelmävakuutus ei järjestöjen mukaan ratkaise niiden ihmisten toimeentulohaasteita, joiden työskentely ei riitä täyttämään työssäoloehtoa tai jotka jäävät jostain muusta syystä järjestelmän ulkopuolelle.

Kulttuurialojen ammattiliitot: Yhdistelmävakuutuksen onnistuminen edellyttää keskeisten ongelmien ratkaisemista

Journalistiliitto on antanut lausunnon yhdistelmävakuutuksesta. Sen lisäksi kulttuurialan ammattiliitot päättivät koostaa eri liittojen lausunnoista vielä tämän yhteisen kannanoton.

Liitto etsii talouden tasapainottamiseksi uusia keinoja – jäsenten edunvalvonta jatkossakin tärkein painopiste

Journalistiliitto aikoo tasapainottaa talouttaan sekä toimintaa uudistamalla että kuluja karsimalla. Tavoitteena on, että liiton varsinaisen toiminnan tappiot pysyvät myös tulevina vuosina tasolla, jonka sijoitustoiminnan tuotot kattavat. Päätöksiä liiton taloudesta valtuusto tekee 21.–22. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan.